Grillipaikan pieni muutos

Elokuun ensimmäinen päivä näyttäytyi aurinkoisena ja lämpimänä. Tykkäsin! Kävin pulahtamassa puutarhatöiden lomassa kylmäaltaassa, kun hiki valui otsalta. Lomaltapaluun jälkeen oli ensin pihalla nurmikonleikkuuta, trimmeröintiä ja rikkaruohojen haraamista kivikkoalueilta. Huomasi kyllä, että täällä on satanut meidän poissaollessa. Sitten oli vuorossa istutushommaa. Pensasmustikkaa, jasmiketta ja viinirypälettä tällä kertaa. Ostin Viherpajasta viinirypäleen ja toivon, että tämä yksilö jatkaa kasvuaan talven jälkeen kasvihuoneessa. Edellinen kuoli talven jäljiltä ja veikkaan, että syynä oli liian myöhäinen istutusajankohta. Se ei kerennyt juurtumaan kunnolla. Toivotaan tälle parempaa onnea.

Grillipaikan pieni muutos

Grillipaikka koki pienen muutoksen, kun yksi ilta mies istahti kuormalavoista tehdylle sohvalle ja se räsähti rikki yhdestä kohtaa ? Seuraavaksi siihen istui esikoinen ja sohva hajosi vielä enemmän. Sohvahan oli vuosia vanha ja aina ollut taivasalla, niin ei mikään ihme että oli lahonnut tuohon kuntoon.

Purettiin se pois ja tilalle tuli neljä Ikean PS VOGE-tuolia, joista kaksi on ollut meillä ennen takaterassilla ja toiset kaksi tässä grillipaikalla. Haluaisin ostaa tähän leveän sohvan, mutta nämä tuolit saa nyt loppukesän kelvata. Seuraan kuitenkin kesän alennuksia, jos sattuisi joku kiva sohva vielä löytymään tuolien tilalle.

Grillipaikka

Liljat kukkii penkissä ja nuo heinät on kasvanu aivan valtavasti siitä mitä ne silloin keväällä istutin ruukkuihin. Monivuotinen, helppo ja näyttävä heinäkasvi kunhan muistaa aina syksyllä istuttaa ne takaisin maahan. Keväällä voi sitten taas kaivaa ne ylös ruukkuihin. Mä oon täällä ihan täpinöissäni kun elokuu alkoi näin kesäisenä ? Voi kun jatkuisi samanlaisena koko kuukauden. Lämpöistä iltaa sinne!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Japanilainen puutarha ja loma

Moikka! Ollaan oltu koko perhe lomalla heinäkuussa ja kotona ei ole paljon tullut oltua. Vieläkin täällä reissun päällä. Lapset halusivat laivalla Tukholmaan, joten käytiin siellä pari yötä. Hyvin meni reissu. Oikeastaan erittäin hyvin villin taaperon kanssa ? Olin varautunut, että reissu on yhtä perässä juoksemista, mutta ehei, väärässä olin. Helsingissä kävimme myös shoppailemassa ja pari yötä oltiin etelässä. Mitään sen kummempia suunnitelmia meillä ei ollut muuta kuin Tukholmassa käynti. Ja mikäs siinä reissatessa, kun kaikki meni paremmin kuin hyvin.

Vantaalta löysin tosi kivan paikan, johon poikkesin matkalla. Viherpaja. Oikea vihersisustajien unelma! Itse paikka on aika piilossa puiden takana eikä ulospäin siitä näy oikeastaan mitään muuta kuin iso kyltti tien varrrella aukioloaikoineen. Mutta sisälle kun astuu kasvihuoneeseen, niin pitää ihan huokaista miten paljon erilaisia viherkasveja kasvihuone pitää sisällään ❤ Paljon sellaisiakin mistä en ollut ennen kuullutkaan ja miten edullisia! Kannattaa ehdottomasti poiketa jos on Vantaalla käyntiä.

Kaikkein ihastuttavin huone siellä on japanilainen puutarha. Olin varmaan kolmatta tuntia ihastelemassa siellä muodokkaita puita, leikattuja pensaita, kaloja ja veden solinaa. Tyttö oli mulla mukana ja hänkin ihastui tunnelmaan kovasti. Tässä teillekin maistiaisia japanilaisesta puutarhasta.

japanilainen puutarha
japanese garden
garden
Japanese garden
Viherpaja

Mitä ihanin loma lähenee kohta loppuaan ja ensi viikolla isin on palattava reissuhommiin. Äkkiä se kuukausi meni. Meidän pienin on nyt koko kesäloman ollut niin isin tyttöä, että saa nähdä miten sitten käy kun isi lähtee töihin, tuleeko kova ikävä. Pientä totuttelemista taas vaatii normaaliin arkeen paluu.

Taidan ottaa nyt pienet päikkärit tässä auton kyydissä. Takapenkkiläiset nukkkuu jo. Pitkä matka vielä edessä. Rentoa viikonlopun jatkoa Sinulle ❤

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Kirppislöytö – Rottinkituoli

Heippa perjantaihin! Tässä tämä mun ihana kirppislöytö Oulun reissulta, jonka lupasin esitellä. Täydellinen rottinkituoli parilla kympillä ? Koskaan ei tiedä mitä vastaan tulee kirppiksellä ja onneksi olimme silloin maasturilla liikenteessä, niin saatiin mahdutettua tuoli kyytiin ? Muutama naula tästä oli irronnut, mutta mies korjasi ne hetkessä. Löysin Jyskistä sopivankokoisen istuinpehmusteen rottinkituoliin. En ehkä raaski jättää tuota kesän jälkeen kasvihuoneeseen. Pitää keksiä sisältä paikka tuolille. Tässä on tosi miellyttävä istuakin!

Lasikasvihuoneessa kasvaa mun erikoispelargoniat, oliivipuu, tomaatti ja yrttejä. Täällä mä usein istun iltaisin. Tai toinen lempipaikka on tuo grillipaikka. Jommasta kummasta mut löytää, jos hukassa satun olemaan ?

Oven edessä pilkottava tuolikin on kirppislöytö. Vitosella sen joskus ostin kukka-alustaksi. Saa kastua ja olla vesisateessa. Koristeeksi se on ostettu eikä ehkä kestäisi edes istumista.

Muistatteko kun talvella etsin meille sopivaa mattoa olohuoneeseen? No sekin löytyi! Kuvia tulossa kunhan tässä ehdin työkiireiltä. Toivotan Sinulle nyt mitä ihaninta kesäviikonloppua ja mukavaa lomaa teille kellä loma on ?

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa