Pihan muutos Kekkilän tuotteilla

Kaupallinen yhteistyö Kekkilä

diy grillauspaikka

Mikä muutos! Ei voi kuin ihailla lopputulosta ja ihmetellä miksemme aiemmin ole tarttuneet tuumasta toimeen tämän grillipaikan osalta. Postaus pullollaan ennen ja jälkeen kuvia, olkaa hyvä ? Vuonna 2013 teimme siis tämän nuotiopaikan liuskekivistä talomme päätyyn ja v. 2015 laajennettiin sitä terassilla. Sen jälkeen ei olla kuin rikkaruohoja nypitty alueelta ja istutettu muutama puu, joten olihan se tosiaan jo huollon tarpeessa.

Kivituhka liuskekivien alle

kivituhka
liuskekivialue ennen

Lähtötilanne liuskekivialueesta näkyy tässä. Välit olivat sammaloituneet, täynnä rikkaruohoja eivätkä ihanat kivet tulleet esille lainkaan niin kuin olisi pitänyt. Naapurit kävivät ihastelemassa valmista liuskekivialuetta ja luulivat, että olimme nyt kivet hankkineet. Eli eivät hekään olleet huomanneet kiviä rikkaruohojen seasta. Kekkilän tummanharmaa kivituhka teki hommasta helppoa. Pohjalle levitettiin kivituhkaa ja hierrettiin kivet paikoilleen. Liuskekivien väliin jäävät raot harjasin vielä täyteen kivituhkaa. Lopuksi kastelin alueen, kivituhka tiivistyi ja liuskekivet tulivat kauniisti esiin.

Koristekate havujen ympärille

koristekate
istustusalue ennen

Toissa talvena talon päädyn havut ruskettuivat ja nyt tämän talven jälkeen näyttivät entistä kuivemmilta, joten kaivoimme ne kokonaan pois. Nämä olivat menneet niin huonoon kuntoon etten edes yrittänyt elvyttää mitenkään vaan istutimme tilalle uudet. Tummalla koristekatteella viimeistelin istutusalueen. Tässähän oli ennen ruskea kate, mutta minusta tämä hiilenmusta sopii kokonaisuuteen entistä paremmin.

istutusalue jälkeen
kekkilä koristekate

Viherkompostimulta

Erityisesti kasvihuoneessa ja yrttien ruukkuistutuksissa haluan käyttää luonnonmukaisia tuotteita eli kaikelle syötäväksi tarkoitetulle laitan luomumultaa. Luomu viherkompostimulta valmistetaan uusiutuvista ja turvallisista raaka-aineista ja se sopii kaikille pihan kasveille. Multa sisältää kasviperäistä viherkompostia ja kasvusammalta, joka pidättää kosteutta ja vähentää kastelun tarvetta. Laitoin multaa mansikka-amppeleihin, kasvihuoneeseen tomaatille ja kurkulle, yrtti-istutuksiin ja tuohon kukkapenkkiin. Kannatti testata tätä uutuusmultaa!

diy nuotiopaikka
viherkompostimulta

Diy nuotiopaikka koristekivistä

grillauspaikka ennen
diy grillauspaikka
diy grilli

Kaiken kruunasi grillauspaikka jonka teimme minkkiverkosta ja Kekkilän grafiitinharmaasta koristekivistä. Tästä tuli niin magee!! Kuten ennen kuvasta huomaa vanha kaivonrengas oli haljennut ja kenollaan. Halusin jotain erilaista ja näyttävämpää tilalle. Sain idean tehdä koristekivistä uuden nuotiopaikan ja minkkiverkko oli tarpeeksi tukevaa pitämään kivet kasassa, joten siitä projekti lähti liikkeelle. Kaivonrenkaalla oli paljon painoa emmekä saaneet sitä nostettua pois, joten mies hajotti sen tuohon paikalleen. Minkkiverkosta teimme ensin pyöreänmuotoisen kehyksen kiville ja kaadoimme verkkojen väliin jäävän raon täyteen koristekiviä. Viimeistelimme vielä nuotiopaikan pohjan hiekalla ja isoilla kivillä, jonka päälle on turvallista tehdä tulet.

grillauspaikka
piha jälkeen
pihan ennen

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat samasta kohtaa. Muutos on ihan älytön! Rakastan tätä grillauspaikkaa ja se meni heittämällä ykköseksi viihtyvyyden puolesta meidän pihalla. Olen niin tyytyväinen, että aherrettiin pari päivää pihan kimpussa. Onneksi sääkin suosi ja itikat lähti heti kun saatiin tulet nuotiopaikkaan. Tuossa vietetään varmasti monet kesäillat ?

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit.fi sivustolla:

https://www.instagram.com/whiteandblackblogi

https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Takapiha

En kestä miten ihana helle on meitä hellinyt monta päivää!! Oispa aina tämmöistä ? Tervetuloa vaan kesäkuu. Ollaan oltu koko viikko pihalla ja nytkin istun tässä takapihan terassilla tätä kirjoittamassa kun pikkuinen meni nukkumaan. Pitää äkkiä mainita, että oon kesän tulon lisäksi iloinen myös siitä kun meillä nukutaan nykyään seitsemään tai kahdeksaan. Ennen herättiin viiden kuuden välillä ylös ? En oo koskaan ollu aamuihmisiä ja tuo kello kuusikin on aivan liian aikainen herätys mulle ?

Takapiha

Takapihalla tulee vietettyä eniten aikaa kesäisin. Ja sitä tulee myös laitettua viihtyisämmäksi mitä etupihaa. Kukkia, yrttejä, kasvihuonetta ja grillipaikkaa.. Rakastan tuota metsää mikä takapihaa ympäröi, sinne mä tuijottelenkin aina täällä sohvalla istuessani. Ainut huono puoli on hyttyset. Niitä tulee metsästä heti kun astut ovesta ulos, mutta onneksi on hyttyskarkottimet. Ei täällä muuten vois iltaisin istua. Tuntuu että tänä vuonna hyttysiä on paljon enemmän. Tai ainakin aiemmin alkoivat inisemään mitä viime vuonna.

Takapihalla tykkään istua myös joskus aivan yksin. Silloin kun kaikki muut on nukkumassa. Tänne tuun monesti lasten mentyä nukkumaan ja pari tuntia vierähtää helposti ihan vaan puita tuijottamalla ja linnun laulua kuunnellen. Niin rauhoittavaa ja oon mä tainnut joskus sohvalle nukahtaakin ? Kävin muuten tänään hakemassa vielä lisää kukkia puutarhalta ja nyt täytyy laittaa stoppia kukkaostoksiin. Mun kesäkukat on tässä. Ei vaan malta olla kun puutarhalle pääsee..vähän tuota ja tuota, no otetaan vielä tuokin. Lähdin tosiaan muutamaa yrttiä ostamaan, mutta mopo karkas taas kerran käsistä. Takakonttiin ei enää mitään mahtunut, mutta onneks oli taka- ja etupenkeillä tilaa. Eihän teille käy koskaan näin? Laitan myöhemmin kuvia mitä kaikkea kivaa puutarhalta löysin. Nyt on pakko mennä takaisin jännäämään Suomen peliä. Ihanaa huomista viikonloppua teille ?

Makuuhuoneeseen Niklas senkki

Kaupallinen yhteistyö: Hiipakka

Aurinkoista perjantaita! Viime päivät on ainakin täällä meillä vietetty ulkona pihatöitä tehden. Vihdoin kesä tuli takaisin, viikonlopuksi on luvattu aurinkoa ja sateettomia päiviä. Nurmikko vihertää ja on kasvanut niin nopeaa, että pariin otteeseen sen on saanut leikata. Sisätiloissa taas on touhuttu sadepäivisin ja niitä täällä on riittänyt. Erityisen innokas olen ollut sisustamaan meidän makkaria pitkästä aikaa.

Niklas senkki

Makkarin sisustuksessa näkyy luonnonläheisyys ja olen ihastunut kaikenlaisiin heiniin ja lehtiin. Sisustusinspiraatio lähti tästä Niklas senkistä, joka tuli uutena huonekaluna makkariimme. Senkki sopii niin kauniisti makuuhuoneen värimaailmaan. Se on yksi 70-vuotis juhlamalliston Niklas-sarjan tuoteperheestä, jota kotimainen Hiipakka valmistaa. Lämpimät onnittelut Hiipakalle juhlavuodesta ❤️

Rakastan tätä senkin tuomaa lämpöä makuuhuoneeseen. Tuo rungon ja kaapin ovien sävy on niin herkku. Eläväinen. Ihana mattapintainen musta kansi tuo särmää sisustukseen ja sopii sävy sävyyn sängyn tumman päätyseinän kanssa. Kansi vaihtoehtona on myös tammi eli tuo sama sävy kuin ovissa ja rungossa.

Senkki on 150 cm leveä ja 81 cm korkea. Tätä saa myös leveämpänä ja vaihtoehtona on myös laatikostoja kaappien tilalle. Ovien takana on sopivasti säilytystilaa. Siivousta ajatellen robotti-imuri sopii hyvin senkin alle. Tulevat huonekalut meillä nykyään mietitäänkin niin, että imuri mahtuu siivoamaan huonekalujen alta. Ainut mihin robotti-imuri ei tällä hetkellä mahdu on meidän sohva, siihen onkin ostoslistalla korkeammat jalat. Sentistä jää kiinni etteikö imuri sinne alle sujahtaisi. Täältä näet kaikki Niklas tuoteperheen kalusteet. Ennestäänhän meiltä löytyy Hiipakan kalusteista Vilja tv-taso ja Anton vitriini. Olen ollut 100% tyytyväinen näihin kalusteisiin, niin tukevia ja laadukkaita. Ja kuinka helppoa on laittaa kalusteet paikalleen kun tulevat valmiiksi kasattuina! Pyörität vain jalat kohdilleen ja nostat senkin omalle paikalleen. Mitä mieltä olet tästä meidän makkarin uudesta nurkkauksesta?

Ihanaa viikonloppua just sulle ❤️ Meillä pihatyöt jatkuu viikonloppuna. Kaksi päivää olen ollut veljeni apuna siivoamassa isoa omakotitaloa vuokrauskuntoon ja nyt kun saadaan siivoukset tänään valmiiksi, jatkuu pihalla omat hommat. Omakotitalon kivoja puolia, työt ei varmasti lopu kesken ja jos sattuu loppumaan, niin niitä keksitään lisää ?