Muistan sen päivän kymmenen vuotta sitten, kun hetken mielijohteesta päätin perustaa blogin 11.10.2010. Kuopus oli yksivuotias taapero ja olin lasten kanssa kotona. Samoihin aikoihin satoi ensilumi meidän vastarakennetun kodin pihaan. Lapset olivat aivan ihmeissään lumesta. Jännä miten sitä jotkut asiat muistaa niin tarkasti. Olen usein sanonut, että mun muisti jäi synnytyslaitokselle ja jos lähipiiriltä asiaa kysyy, niin ovat ihan samaa mieltä ? Silti jotkut hetket jäävät ikuisesti mieleen. Tämä on yksi niistä.

Miten pitkä aika kymmenen vuotta oikeasti on. Enpä olisi ikinä uskonut kun ensimmäisen postauksen julkaisin, että vielä kymmenen vuoden päästäkin tänne kuvaan ja kirjoitan. On muuten somemaailmakin muuttunut paljon tuossa ajassa. Blogeja, nimenomaan sisustusblogeja oli silloin tosi vähän eikä juurikaan kiinnitetty huomiota esim. kuvien laatuun. Ei käytetty kuvankäsittelyä tai instoja. Räpsäistiin yksi kuva ja se oli siinä. Nykyään voi joutua ottamaan useammankin kuvan ennenkuin on tyytyväinen. Omat kuvat kymmenen vuoden takaa on ihan kauheeta katsottavaa ? Eihän silloin kameroissa ollut edes kunnon pikseleitä. Muistan kun lasten päiväunien aikaan vahingossa eksyin yhden sisustusblogin sivuille ja ihmettelin, että jaa tämmöisiäkin on olemassa. Siitä se ajatus sitten oman blogin perustamisesta lähti. Ei hajuakaan miten kauan blogia vielä jatkan, mutta niin kauan kuin mielenkiintoa riittää ja tätä joku lukee, niin jatketaan. Kiitos kun olet siellä ❤️

Vauva-arki

Jos mietitään vielä 10 vuotta taaksepäin niin silloin mulla oli kaksi ihanaa pientä taaperoa, jotka piti arjen kiireisenä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin sylissäni on pieni vauva ja nuo taaperot ovat kasvaneet jo isoiksi, jotka hoitavat pikkusiskoa hellästi ja hyvin. Niin kiitollisena katson tänä päivänä meidän arkea. Vauva-arki on ihanaa! Nautin täysillä siitä, että sain ja saan olla lasten kanssa kotona. Mulla ei ole koskaan ollut kiire töihin vauvavuosien jälkeen ja kun olosuhteet ovat sallineet sen, että olen voinut kotiin jäädä niin ilomielin olen jäänyt. Jos keksisin jonkun kivan työn mitä voisi tehdä kotoa käsin, niin ei tarvitsisi kahta kertaa harkita! Niin koti-ihminen minä olen.

Vauvan kanssa vietetään päivät kahdestaan paitsi silloin kun isillä on vapaata töistä. Vaikka nämä päivät ovat aika samanlaisia, niin en koskaan kyllästy näihin päiviin. Rakastan tätä meidän tasaista vauva-arkea. Saan olla ja nauttia tuon ihanan söpöläisen seurasta. Vauva oppii joka päivä uutta ja nyt on niin kiva katsella omia käsiä ja jalkoja. Kädet tuodaan niin lähelle kasvoja, että silmät menevät kieroon ja niitä voidaan hyvinkin ihmetellä kymmenen minuuttia putkeen. Äidille hymyileminen ja samaan aikaan ujostelu on myös hauskaa. Jokelteluääniä tulee koko ajan uusia ja vitsit miten ihmeellistä se on kun äiti jokeltelee takaisin. Silloin oikein innostutaan ja ääntä tulee entistä enemmän. Oon ihan varma, että haikeudella muistelen näitäkin hetkiä kymmenen vuoden päästä. Mihinkään en voi verrata sitä miten ihanaa on herätä siihen, kun sinä katsot vierestä suurilla silmillä äitiä ja hymyilet ❤️ Yleensä sinä olet meistä se, joka herää ensin ja aina suu hymyssä. Mummon mielestä olet ihan isin näköinen hymyillessäsi ja äidiltä olet perinyt hymykuopat. Joka päivä pusuttelen sinut päästä varpaisiin.