Työntäyteistä arkea-arkikuvahaaste 2/5

Eilen oli niin kiire päivä etten kerennyt postailla arkikuvahaastetta, kuvat kyllä kerkesin ottaa mutta postaus jäi tekemättä. Nyt näette kuvin miksi meillä oli niin kiire ja mitä eilen puuhailtiin 🙂

52.jpg

54-horz.jpg

50.jpg

57.jpg

Apulaista tarvittaisiin sepelikuorman levitykseen, reunuskivien asetteluun tai kukkapenkin tekoon. Puitakin saisi pilkkoa tai vaikkapa tarttua moottorisahaan ja kaataa parit puut tontilta ,D Ei lopu työt kesken tässä talossa, huh hui!

Niinkuin kuvista huomaa niin aurinkoisena päivänä ei olla paljon sisällä oleiltu. Aamuysiltä laitettiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin lenkille koko perhe, minä juoksin ja toiset pyöräili. Sen jälkeen ollaankin vietetty aikaa pihalla pihatöitä tehden. Ja minähän olen sellaista heti kaikki mulle nyt-tyyppiä, joten mitään ei voi jättää kesken 😉 Veikkaan kyllä että sepelikuormaa levitetään vielä tänäänkin, on sitä sen verran paljon. Valkoiset koristekivet asettelin myös terassin laudoituksen ympärille, jonkun verran kiviä oli jo valmiina, mutta hain vielä pari pussia lisää kun ne näytti niin kivoilta terassin ympärillä.

56.jpg

Ei varmaan käy yhtään kateeksi meidän puuhat ;D Käsi ylös jos haluat tulla auttamaan tän kasan kanssa! Tällaista arkea täällä, haastan tänään ANNALA-blogin kertomaan heidän arjestaan. Eli viisi päivää ja viisi kuvaa 🙂 (huomatkaa, en taaskaan selvinnyt tästä haasteesta vain yhdellä kuvalla :D)

 

 

 

white & black - -

4 kommenttia “Työntäyteistä arkea-arkikuvahaaste 2/5

  1. Heips, minkä kokoista tuo sepelikivi on? Minun pitäisi laittaa pihalle ja tuo näyttäisi aika sopivan kokoiselta kiveltä.

    1. Heippa! Murske on 0-16mm. Otettiin tätä jo silloin kun rakennettiin ja on tykätty, ei tule kivet sisälle vaikka sepeliä on ihan portaisiin asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *