DIY-Pääsiäismakramee

DSC_4450%20%E2%80%93%20kopio.jpg

DSC_4434%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Tarvitset höyheniä, narua sekä oksan tähän helppoon ja yksinkertaiseen pääsiäisaskarteluun. Solmi erimittaisia langanpätkiä oksaan kiinni ja ripusta höyhenet roikkumaan toiseen päähän. Oksan kiinnitin seinään huomaamattoman pienellä seinäkoukulla. Tänä vuonna meidän pääsiäiskoristelut ovat yksinkertaisia sekä maltillisia. Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla munakranssia! Saa nähdä innostunko sellaisen tekemään.

Lähden hakemaan pajunoksia pellolta, eilen lenkillä olin huomaavani muutaman pajunkissankin oksissa. Niistä tulisi myös kiva pääsiäiskranssi ulko-oveen. Sitä ennen täytyy kuitenkin tehdä vielä lumitöitä. Oli melkoista tuuria matkassa eilen kun kaikki lumet tuli rytinällä katolta alas. Ihmettelin älyttömän kovaa ääntä ja kun menin ikkunasta katsomaan, oli katolta tullut alas kaikki lumiesteetkin. Siinä ne painavat rautatangot törrötti lumessa pystyssä 10cm päässä olohuoneen ikkunoista. Oli onni matkassa ettei tullut läpi olohuoneen puolelle. Siinä olis varmasti saanut sirpaleet syliin kun katseltiin koko porukalla tvtä sohvalla. Mies aikoi kiivetä katolle katsomaan onko sinne tullut millaiset vauriot kun lumiesteet lähti läskineen irti.

Joko olette askarrelleet pääsiäiskoristeita vai käytättekö kaapista löytyviä? Mukavaa lauantaita!

8 kommenttia “DIY-Pääsiäismakramee

1. Jenni, kiva kuulla. Tulenkin kurkkimaan sinun pääsiäisaskarteluja!

1. Ihana pääsiäiskoriste, just mun makuun! Napsin äsken pajunoksia lenkiltä mukaan, olivat pajunkissatkin jo oksilla. Ja arvaappas mitä, meilläkin tuli lumiesteet alas lumen mukana! Onneksi ei kattoon tullut pahoja vauriota, vain muutama kattotiili piti vaihtaa. Lumiesteitä ei enää saanut takaisin, sillä ne olivat pahoin vääntyneet, täytyy ostaa uudet.

1. Kiitos Syhi!

Eikä! Onkohan nyt katolla enemmän lunta ku aiempina talvina? Tai ainaki raskaammat lumet koska ikinä ennen ei oo tommosta sattunu.. Meillä lumiesteet mies sai suoristettu, olivat aika mutkalla. Suurin osa ruuveista oli poikki joten aikamoinen paino ollut katolla.

Onneksi molemmat säästyttiin kuitenkin isommilta vaurioilta eikä kukaan jäänyt alle. Just yks päivä sanoin lapsille että varokaa katolta tulevaa lunta että tuossa oven edessä, lumiesteen kohdalla on turvallista kävellä. Hyi kauheeta..melkonen shokki ku tulivat läskineen alas. Ei lapsia uskalla enää päästää lähellekään.

2. Aivan ihana idea ja tosi kaunis! Sä kyllä aina keksit kaikkea 🙂

1. Kiitos Jossu ❤

Yksinkertainen koristus tästä tuli, minäkin tykkään tosi paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *