Kokataan yhdessä lasten kanssa

Heippa hei lauantaihin! Tänään hieman asiaa yhdessä kokkailusta ja miten meillä on innostuttu ruoanlaitosta kouluikäisten lasten kanssa. Pienestä pitäen lapset ovat tykänneet olla mukana keittiössä auttamassa meitä vanhempia ruoanlaitossa, etenkin esikoinen. Vispilä pysyi kädessä jo ennen kuin oppi kävelemään. Nyt esikoisen ollessa kolmannella luokalla, kokataan ja leivotaan kavereiden kanssa hetkessä maukkaat suklaakeksit tai rapeat sämpylät pöytään. Usein hän tulee kysymään Saanko äiti leipoa jotain tai voinko tehdä salaatin ruokapöytään? Autan aina tarvittaessa esim. uuniin laitot ja pois otot, olenkin sanonut että silloin kun olen poissa kotoa niin uuniin tai lieteen ei saa vielä yksin koskea. Yhdessä opetellaan vielä niiden käyttöä ettei tule vahinkoja.

Salaatin teko on meidän tytön bravuuri. Siitä tulee aina niin hyvänmakuista ja keksii uusia lisukkeita salaattiin. Käyttää mielikuvitusta ja niitä tarvikkeita mitä kaapista löytyy. Ylpeydellä ja ilolla katson hänen kokkauksiaan. Mummu myös kutsuu monesti tytön heille salaatin tekoon, tietävät hekin miten tytöltä onnistuu salaatti kuin salaatti käden käänteessä! Ei varmasti mene sormi suuhun isompana, kun muuttaa omaan kotiin. Niin sitä itsekin oppi kun äiti neuvoi ja opasti, ei tarvinnut resepteistä katsella ruoanlaitto-ohjeita kun omilleni muutin. Kaikki tehtiin ihan omasta muistista, äidin ohjeilla.

Lasten kanssa tämäkin ruoka kokattiin yhdessä. Pilkkoivat juurekset punajuuri-aurajuustopaistokseen ja kuorivat perunat. Jopa kuopus malttoi olla mukana pilkkomisvaiheessa.

Koululaiset saivat alkuvuodesta tehtävän opettajalta. Joka kerta kun tekevät jotain askareita kotona, oli se puunkantoa, kokkausta, tiskikoneen tyhjennystä tai oman huoneen siivousta, niin saavat laittaa merkinnän lappuun joka sitten palautetaan keväällä koululle. Tämä on innostanut pojankin mukaan arkiaskareisiin ja välillä ihan oikeasti kinastellaan jopa siitä että kuka kerkeää hakemaan postin tai polttopuut liiteristä ;D Siinä sitten äkkiä mamma väliin keksimään jokaiselle jotakin ettei tule kinaa. Varmasti riittää jokaiselle halukkaalle pientä hommaa. Minusta huippujuttu, että ovat ideoineet koulussa tuollaisen systeemin. Näin saadaan lapset liikkumaan ja unohdetaan ne kännykät ja pelikonsolit hetkeksi. Myös hyötyliikunnasta saa rasteja, esimerkiksi pyöräillään kaverille tai kävellään kouluun. Olen kuullut että suurin osa oppilaista on innostunut tehtävästä ja rasteja on kerätty jo iso määrä. Kovasta innostuksesta kertoo sekin kun pojalla on vielä syksyyn asti koulukyyditys, niin hän ei millään haluaisi mennä kyydityksellä kun saisi rasteja pyöräilemällä kouluun 🙂

Pöydän kattaminen on toinen tytön lempipuuhista. Servetit asetellaan nätisti, usein lautasen viereltä löytyy myös nimikyltti kuka kenenkin vieressä istuu 😉 Äiti-rakas, Isi-rakas-kyltit.. niin suloista. Yksi päivä oli imuroitu ja pyyhitty pölyt sekä peilit kun tulin kotiin. En tiedä mistä se noita ideoita keksii ja mistä tuota innostusta riittää.. Tuolla tytöllä on suurin ja lämmin sydän <3

Yhdessä perheen kanssa kokkailu on mukavaa ajanvietettä. Lasten mielestä on hauskaa maistella omatekemiä ruokia ja kehua miten hyvää ruokaa on tehty. Äidiltä tulee myös aina kehut ja kiitokset, ilomielin siivoan jäljet keittiöstä kun on noin ahkerat ja ihanat apulaiset! Hyvää viikonloppua!

2 kommenttia “Kokataan yhdessä lasten kanssa

  1. Kokkailu viikonloppuna ajan kanssa on ihan mahtavaa. Viikolla taas joskus tökkii kiireessä kokkaaminen. Ihan näköinen ateria teillä ?.
    Selailin blogiasi ja ihastuin vierashuoneenne betonitapettiin. Muistaisitko mikä tapetti on kyseessä. Olen itse etsinyt olohuoneeseen betonitapettia, mutta jotenkin ovat olleet aika sinisiä sävyltään.

    1. Kiitos Minna! Sama täällä, viikonloppuna ehtii paremmin kokkailemaan. Arkisin tehdään ruokaa nopsaa pöytään, kun tullaan nälissään kotiin 🙂
      Betonitapetista löytyy postaus täältä https://whiteandblack.casablogit.fi/2014/11/16/betoniseina/ Omatapetilta saa tilattua tapetin omasta valokuvasta tai valmiista kuvasta, kuten tämä betonitapetti. Heille kun laittaa sähköpostia tai soittaa niin saat varmasti samanlaisen tapetin. Tapetti on ollut seinässä yli kolme vuotta eikä mitään jälkiä ole tullut, todella hyvälaatuista.
      Mukavaa laskiaissunnuntain jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *