Valkosipulin ystäville-Paras salaatinkastike

Heipähei ihanat ❤️ Elokuu jo puolessa välin. Toivoin tuossa yksi ilta vähän vettä taivaalta. No, sitähän sitten tuli seuraavat kolme päivää putkeen ihan kaatamalla ??️ Vihertääpähän nyt nurmikkokin, kun koko kesän ollut sellainen hailakan vihreä.

Tulin jakamaan teille itse tehdyn salaatinkastikkeen ohjeen. Tämä ohje on valkosipulin ystäville, joka valmistuu viidessä minuutissa ja on hyvää! Meillä lapsetkin laittaa tätä salaattien päälle ja tykkäävät muutenkin kaikesta missä on valkosipulia. Kastikkeen teet ihan muutamalla raaka-aineella.

salaatinkastike

Paras salaatinkastike

4-5 valkosipulin kynttä

0,5 dl sokeria

2 rkl sinappia

2 dl rypsiöljyä

loraus punaviinietikkaa

Kuori ja murskaa valkosipulit. Lisää sokeri ja sinappi. Sekoita ja laita vuorotellen joukkoon punaviinietikkaa ja öljyä. Säilytä jääkaapissa ja ravista aina ennen käyttöä.

 

Ollaan tässä tytön kanssa odotettu sienikauden alkamista. Ei ainakaan vielä eilen nähty yhtään tattia tai rouskua. Viikonloppuna uusi yritys näin sateen jälkeen. Kasvihuoneesta on tullut niin paljon kurkkusatoa, että mietin jo suolakurkkujen tekoa. Avomaankurkut kasvaa älyttömän hyvin kasvihuoneessa ja ovat mielestäni maukkaampia kuin kasvihuonekurkut. Kannattaa ensi vuonna kokeilla. Oikein kivaa loppuviikkoa just sulle!

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *