Tee itse kukkateline seinälle

Pitkästä aikaa diy-juttuja! Huomaa kun vauva-arkea pyörittää ettei enää niin usein ehdikään tekemään kaikkea mitä haluaisi. Päikkäriaika menee yleensä ruoanlaitossa ja siivoamisessa tai sitten menen itsekin pienille päiväunille. Pilttipurkkeja on jonkin verran kertynyt nurkkiin ja pitihän niistä jotain kivaa keksiä. Tämä kukkateline on mainio pistokkaille tai leikkokukille. Ihanan näköinen kun asettelee esimerkiksi eri korkuisia leikkokukkia pilttipurkkeihin tai ihan vain kuivakukkia koristeeksi. Itse laitoin telineeseen ottamiani pistokkaita kultaköynnöksestä ja aarnipeikonlehdestä. Paras aikahan pistokkaiden ottoon on keväällä maaliskuusta eteenpäin, mutta kultaköynnös juurtuu helposti ympäri vuoden. Ja aarnipeikonlehtipistokas alkoi tekemään vedessä uusia lehtiä, vaikka ollaan vielä helmikuussa. Kunhan valosta huolehtii, niin pistokkaita olen ottanut melkein milloin vain.

Tee itse kukkateline

Tarvitset palasen kelottunutta tai maalattua lankkua, letkunkiristimiä ja pilttipurkkeja. Lisäksi tarvitset porakoneen, pieniä ruuveja ja poranterän joka uppoaa metalliin. Leikkaa haluamasi kokoinen pala lankusta ja mallaile pilttipurkeilla mihin kohtaan haluat ne kiinni. Tee letkunkiristimiin poralla reiät ja kiinnitä ne ruuveilla lankkuun. Kiristä lopuksi pilttipurkki letkunkiristimen sisään. Kiinnitä teline seinälle ja täytä purkit vedellä ja lisää pistokkaat. Valmis 🙂 Löysäämällä letkunkiristimiä pilttipurkin saa kätevästi irti ja pesuun. Tälle telineelle tuli hintaa viisi euroa eli nuo letkunkiristimet maksoivat sen verran.

Yhden kukkatelineen teen vielä kesäksi ulos kasvihuoneelle, tämä ensimmäinen jää meillä kodinhoitohuoneeseen jossa vallitsee tällä hetkellä melkoinen viherviidakko. Siellä on kaikki mun kasvit kasvilampun alla odottamassa ulospääsyä. Hetki siihen vielä menee ennenkuin ulos asti pääsevät. Mukavaa viikon jatkoa!

2 kommenttia “Tee itse kukkateline seinälle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *