Olohuone, kevät ja vauvakuulumisia

Kevät mielessä ja olohuonetta

Vaikka eletään vielä täyttä talvea, on itsellä jo kevät mielessä. Kohta pääsee upottamaan sormet multaan ja kylvämään ensimmäiset siemenet. Niin ihanaa. Tänään lapioin kaikki lumet kasvihuoneen ympäriltä (huh, sitä olikin yli metri) ja kävin tuoksuttelemassa miltä siellä tuoksui. Multa ja maa, se siellä tuoksui ❤️ Pääsisipä jo istutuspuuhiin. Tulppaanit on mulle myös yksi tuleva kevään merkki. Aina pitää olla kimppu tulppaaneja pöydällä. Nyt laitoin tulppaanien joukkoon myös vahakukkaa. Yksi lempparileikkokukistani.

Vauvakuulumisia

Siellä meidän pikkunen menee olohuoneen lattian rajassa jo hyvää vauhtia eteenpäin ❤️ Hän oppi juuri ryömimään puolen vuoden iässä ja on innokkaasti menossa joka suuntaan. Hetkessä ryömii pari metriä eteenpäin kun on jotain kiinnostavaa edessäpäin. Varsinkin kaukosäädin saa hyvin hyvin äkkiä liikkeelle ? Kovasti ottaa jo konttausasentoa. Oon ihan ihmeissäni suu auki katsonut, kun ei meidän toiset lapset näin aikaisin ole lähtenyt liikkeelle. Voi pieni. Kasvat niin nopeasti, ettei äiti pysy perässä. Ruokahetket vietetään jo syöttötuolissa istuen. Joskus toivon, että hän olisi aina pieni, vauvan tuoksuinen nyytti äidin sylissä, niinkuin silloin vastasyntyneenä kun tulimme sairaalasta kotiin. Aivan ihana silti katsoa toisen kehitystä ja riemua. Miten iloinen hän onkaan kun oppii jotain uutta tai kun isosisarukset pelleilee ja naurattaa. Viimeksi eilen illalla saatiin nauraa vedet silmissä kun isoveli röyhtäili tahallaan ja vauva nauraa hekotti jokaiselle röyhtäisylle.

Löysin tuon kuvassa näkyvän lasikuvun kultaisella alustalla kirpparilta parilla eurolla, joten pitihän se ostaa. Huomasin, että sitä myydään edelleen vielä Ikeassa. Vauvan päällä olevat vaatteet on myös kirpparilta hankittu. Uusia vaatteita oon ostanut tosi vähän, meillä kun oli kaikki vauvan vaatteet tallessa. Kirppareilta tekee hyviä vaatelöytöjä vauvalle. Vaatteita käytetään kuitenkin niin vähän aikaa kun kasvutahti vauvoilla on nopeaa, että varmasti sen takia vaatteet ovat hyväkuntoisia ja kirpparihinnoilla niitä ostaa mielellään.

Ihaninta viikon jatkoa sinne sulle ? Tää pikkunen lähettää myös terkkuja!

2 kommenttia “Olohuone, kevät ja vauvakuulumisia

  1. Voi ihanuus miten hän on kasvanut! Äkkiä menee aika ja kohta teilläkin jo juoksennellaan! ? Ihanaa viikkoa sinulle ja perheellesi! ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *