Makuuhuone ja Granitin led-kynttilä

Moikka moi! Mulla alkoi uudet työt, josta kerroinkin jo instan puolella. Töissä on alkamaisillaan kiireisimmät ajat ja tänään otinkin kuvia valmiiksi tänne blogin puolelle, niin voi näpytellä postauksia iltaisin. Ihana tuo lisääntyvä valo ja oon niin innoissani uudesta työstä kun ehtii kotiin vielä valoisaan aikaan. Edellisessä työssä rakastin luovaa työtä, mutta 100 kilometrin työmatkaa inhosin. Olin kotona illalla kuuden aikaan ja varsinkin talvella auraamattomien teiden takia ja lumen pyryttäessä tuulilasiin, keli oli mitä haastavin. Onneksi oli neliveto alla millä ajaa pitkää matkaa. Uusi työ on paljolti käsillä tekemistä ja sekin luovaa. Alku on ainakin vaikuttanut todella kivalta, ihanat työkaverit ja kaikki ❤ Työ on määräaikainen, koska haluan vielä olla pienimmäisen kanssa kotona ja nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta.

led kynttilä

Aidon näköinen led-kynttilä

Löysin Granitista aidon näköisen led-kynttilän, joita nappasin heti paketin mukaan. Nämä myydään kahden paketeissa. Myyjän kanssa yhdessä ihasteltiin lepattavia kynttilöitä, kun ovat niin aidon näköisiä. Jopa kynttilän pinta on vahamainen, kuten oikeassakin kynttilässä. Kynttilä toimii paristoilla ja on ajastettava. Kätevä tuonne meidän makuuhuoneeseen, kun yöllä pitää joku hämärä valo olla taaperolla, mutta ikkunat pitää kuitenkin peittää. Jos yhtään näkyy valoa ikkunoista, niin herätään aamuyöstä yhtä aikaa auringon kanssa ? Nämä eivät häiritse unta yhtään.

makuuhuone
makuuhuone

Makuuhuoneen sisustus

Pitäisi jo heittää kaapin perälle nuo karvatyynyt, mutta lumisateet jatkuu joten olkoot vielä sängyllä. Torkkupeite on Bloomingvillen ja mua niin nauratti kassalla kun huomasin kuitista, että tällä oli parin vuoden takuu. En oo ennen kuullutkaan, että tekstiileille annetaan takuuta. Ainakaan näin pitkää.

Moni on kysellyt noista roikkuvista mustista amppeleista. Ne on posliinia ja ostettu parilla eurolla aikoinaan kirppikseltä. Olivat aika räikeän väriset, joten maalasin ne mattamustalla. Kasvit amppeleissa ovat tekokasveja. Ainut aito kukka mikä viihtyy täällä makkarissa on peikonlehti. Vuosia samassa paikassa ollut altakasteluruukussa ja uutta kasvua pukkaa joka kevät. Kirppikseltä bongattu myös tuo messinkinen lasipöytä ja musta kynttiläteline seinällä.

bedroom
makuuhuone
makuuhuone

Huomenna uusi viikko ja arki taas alkaa. Isi tuleekin työreissusta sopivasti kotiin ja hoitaa pienimmäistä ensi viikon, kun minä menen töihin. Lyhyt viikko kun perjantaina alkaa pääsiäinen. Mukavaa viikkoa sulle

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

2 kommenttia “Makuuhuone ja Granitin led-kynttilä

  1. Hauska toi bloomingvillen takuu, aika pitkäkin vielä. ? En ole itse koskaan törmännyt tekstiileissä takuuseen itsekään. Tai sit luen vaan huonosti kuitit. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *