Piha joulukuussa – Iloista uutta vuotta 2023

uusi vuosi joulukuu
piha joulu
Pihan joulu
Kasvihuone talvi
Piha joulukuu

Joulukuun viimeinen päivä. Joulu meni, niin kuin joka vuosi ihan liian nopeaa ohitse. Saatiin nauttia kolme päivää kiireettömyydestä, leppoisasta tunnelmasta, mukavasta seurasta, hauskasta joulupukista, hyvistä ruoista ja tunnelmallisesta pihasaunasta kynttilöineen. Hauskasta pukista sen verran, että hän oli tunkenut vessapaperia suuhun ettei tuo meidän pienin tunnista äänestä. Me aikuiset naurettiin vedet silmissä, kun joulupukki tuli sisälle ja aloitti puhumaan ? Toinen oli niin jännittynyt ettei varmasti olisi huomannut tuttua ääntä muutenkaan. Ei uskaltanut edes pukin syliin. Kaukaa vilkutti hei heit sitten lopuksi kun pukki jatkoi matkaa toisten lasten luo.

Nyt sanotaan heipat vuodelle 2022 ja ainakin mitä instan puolella olen seuraillut niin aika moni muukin toivoo parempaa seuraavasta vuodesta. Syyskuusta asti kun on ollut sairaana niin ensi vuodelle mulla ei ole mitään muuta toivetta kuin, että saisin enemmän terveitä päiviä. Se ois kaikkein parasta just nyt ? Näiden talvisten pihakuvien myötä toivotan teille iloista vuoden vaihdetta ja hyvää uutta vuotta 2023! Kiitos Sinulle kun olet ollut mukana ja lukenut näitä mun blogijuttuja ?

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Jäälyhty

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *