Kevätsisustus

Aurinkoista tiistaipäivää ja laskiaista! Mä päätin just, että tästä alkaa mun kevään odotus. Eilen tehtiin kahdet lumityöt ja lunta vaan satoi ja satoi lisää.. Tää talvi riitti nyt ? Joten Ikean reissun myötä tervetuloa kevätsisustus olohuoneeseen ❤️

Aurinko paistoi aamulla niin ihanasti puiden takaa ja lumi kimmelsi jalkojen alla. Ensimmäistä kertaa kevätaurinko oikeasti lämmitti niin, että sai riisua pipon pois päästä. Itse olen jo ihan valmis vastaanottamaan kevään ja eihän siihen maaliskuuhun enää kauaa ole. Ikeasta lähti mukaan ruskean/sinapinvärisiä tyynynpäällisiä olohuoneeseen, tekokukkia makkariin, musta tiskiharja ja säilytyslaatikoita kodinhoitohuoneeseen. Siinä kaikki. Voitteko uskoa?! Kaksi kertaa vuodessa kun pääsee Ikeaan, niin luulisi tarttuvan mukaan paljon kaikkea muutakin ? Yleensä perus Ikean reissulta lähdetään kotiin kärry täynnä tavaraa. En edes viherkasveja ostanut, vaikka hypistelin yhtä ihanan isoa kultapalmua. Harkitsen nykyään hyvin tarkkaan mitä ostan, ettei tule ostettua mitään turhaa. Viherkasvejakin meillä on entuudestaan aika paljon. Lisää pistokkaita on juurtumassa kodinhoitohuoneen tasolla kasvilampun alla.

Tuota ruskeaa/sinapinsävyä olen pitkään miettinyt olohuoneeseen ja nyt rohkaistuin kahdet tyynynpäälliset ostamaan. Sopii kuin nenä päähän tuohikorin ja samanväristen koristeheinien kaveriksi. Jäävät kuvassa vaan just tuonne kameran taakse. Tekis mieli heivata taljat sun muut karvat jo kaapin perälle odottamaan seuraavaa talvea. Jotenkin tämä talvi on tuntunut älyttömän pitkältä enkä usko heti ikävän tulevan! Itse asiassa mulla ei ole koskaan jäänyt talvea ikävä. Kesä on taas ihan eri asia, sitä jään aina kaipaamaan.

Mitä olisi kevätsisustus ilman tuoretta leikkokukkakimppua? Ei yhtään mitään. Näitä ei voi turhuuksiin laskea ? Kevätsisustuksen kruunasi tuoreet, vihreänsävyiset neilikat. Kestävät varmasti parisen viikkoa maljakossa, kuten edeltäjätkin. Joko siellä on kevään sisustuskärpänen puraissut? Onko kevätsisustus mielessä vai joko olet laittanut jo jotain kevään kunniaksi?

Muutos parempaan- Saga sadesuihkut

Kaupallinen yhteistyö: HanaStore.fi. Suihkuista saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin sadesuihkun alle ja olihan se elämys. Kun Granan Saga sadesuihkut kotiutuivat meille, en tiennyt mitä odottaa kun en koskaan aiemmin ole sadesuihkun alla ollut. Sadesuihkukokemus oli yhdellä sanalla pehmeä! Pehmeä iholle ja hiuksille. Vesi tuli tasaisesti ylhäältä eikä pärskinyt minne sattuun, kuten 11 vuotta vanhat suihkumme tekivät. Sadesuihkusettiin kuuluu kaikki tarvittava eli termostaattihana, yläsuihku teleskooppikorkeussäädöllä (tämä on tosi kätevä!) ja säädettävällä seinäkiinnikkeellä, käsisuihku, pidike käsisuihkulle ja suihkuletku. Sadesuihku on materiaaliltaan laadukasta messinkiä ja suihkulautanen ruostumatonta terästä. Ekologisuuskin on huomioitu, se kuluttaa vain 9-10 litraa vettä minuutissa. Saga sadesuihkut käyvät uusiin sekä vanhoihin taloihin ja asennus on helppoa. Meillä mies asensi tunnissa molemmat suihkusetit paikoilleen.

Yksitoista vuotta sitten kun rakensimme oman talon, halusin ehdottomasti kaksi suihkua kylpyhuoneeseemme. Ihana mennä ja tulla saunasta, kun ei tarvitse odotella omaa suihkuvuoroa. Tuohon aikaan ei hirveästi ollut vaihtoehtoja suihkuista, kuten tänä päivänä on. Otettiin ensimmäiset suihkut mistä putkifirma teki tarjouksen. Ihan hyvin ne kestivät muutamia vuosia, kunnes toinen suihku alkoi vuotamaan. Mustaan lattiaan jäi kalkkitahrat siitä muistona. Lopussa jouduttiin jättämään saunakiulu hanan alle, kun suihku tiputti vettä yön aikana. Nykyään värejä ja malleja on suihkuissa monipuolisesti. Jokaiselle rakentajalle tai remontoijalle löytyy varmasti kaikki tarvittava kotiin HanaStoren verkkokaupasta. HanaStoressa on kattava valikoima kylpyhuone-, wc- ja keittiötarvikkeita. Heiltä saa myös aivan ihanaa palvelua. Minullakin oli monia kysymyksiä suihkuihin liittyen ja niihin sain heti vastaukset sähköpostiini.

Saga sadesuihkut

Uudet Saga sadesuihkut oli ihana ottaa käyttöön eikä tarvitse olla huolissaan veden tippumisesta suihkun jälkeen! Väriksi valitsin kolmesta vaihtoehdosta mustakromin, joka sopii hyvin noiden mustien mosaiikkilaattojen sävyyn. Vesi tulee ihanan pehmeästi suoraan alaspäin sadesuihkuista. Ja mikä parasta, paljon laajemmalta alueelta kuin meidän vanhoissa suihkuissa. Sadesuihkun ohut teräksinen sadesuihkulautanen ei tiputa vettä käytön jälkeen ja litteän lautasen ansiosta myös kalkkiongelmat on minimoitu. Ihan huippua, hyvästit kalkkitahroille! Käsisuihku on myös kätevä kun tarvitset vettä esim. kiulun tai pesuämpärin täyttöön. Käsisuihkun letku ei jää kierteelle, vaan käsisuihku kääntyy kätevästi 360 astetta.

Erityiskiitokset haluan antaa HanaStoren asiakaspalvelulle. Miten loistavaa ja nopeaa palvelua saimme! Tuotteet tulivat nopeasti kotiovelle. Pieni mutka tuli matkaan kun huomasimme vanhoja suihkuja pois otettaessa, että ne olikin kiinnitetty kahdesta eri kohtaa tuohon mosaiikkilaattaan ja uusien suihkujen kiinnitys laitetaan vain yhdestä kohtaa, joten laattaan jäi toinen reikä näkyviin. HanaStoresta keksivät tähänkin ratkaisun lähettämällä meille toiset seinäkiinnikkeet, jotta saatiin reiät laatasta piiloon. Nyt suihkuseinä on täydellinen. Silmä lepää katsoessani tätä näkymää ja mieli vielä enemmän sateen alle päästyäni ❤️ Muutama innokas suihkuttelija siellä onkin käynyt niin tiuhaa tahtia, että piti äitin jo vähän toppuutella ?

Tässä näkee hienon lopputuloksen ennen ja jälkeen kuvista. Psst.. HanaStorella on TALVIALE käynnissä helmikuun loppuun. Kannattaa kurkata jos rakennat tai remontoit kotia ❤️ Mun Instagramissa myös ihana arvonta, jossa palkintona Magisson tyylikkäitä tuotteita.

Arvonnan löydät tästä—> @whiteandblackblogi

Arvonta päättyy 28.2.2020

Ystävänpäivä


Ei kaivata lausetta monta,
ei tarvitse selittää.
Kun viestiä sanatonta
jo ystävä ymmärtää.

Ei ystävyys suuria vaadi
vain ikkunan avoimen,
ei suunnitelmia laadi,
vaan odottaa kuunnellen.

Se mikä on aitoa meissä,
se ainoa voimaan jää,
ja hauraissa, särkyneissä
on ystävyys väkevää.


Anna-Mari Kaskinen

Hyvää ystävänpäivää ❤️