Itse tehty kukkakimppu

kukkakimppu

Sunnuntaipäivä on vierähtänyt tavalliseen tapaan lasten kanssa touhuten ja ajattelin sillä välin päivittää blogia, kun lapset katsovat Netflixistä elokuvaa. Aamusta käytiin koko perheen kanssa lenkillä. Tuuli niin kovaa, että olisin ilman nastakenkiä varmasti lentänyt selälleni. Yksi ilta tosiaan lensin pihalla ja sen jälkeen en ole uskaltanut kävellä liukkaalla kelillä ilman nastoja. Päätettiin oikaista lasten toivomuksesta pellon poikki kotiin ja kestohanget kantoivat niin hyvin, että olisin voinut jatkaa matkaa pidemmällekin. Ihana ilma oli tänään, vaikka tuulikin kovaa.

Olen aina ollut kova tekemään itse kaikkea ja viimeisimpänä olen innostunut sitomaan kukkakimppuja. Kukat hankin kukkakaupasta ja on sitä tullut tehtyä Lidlin edullisista kukistakin kimppuja, kaikki muu tarvittava löytyy kotoa. Kukkakimppuja on syntynyt vaikka minkälaisia tässä parin kuukauden aikana. Tytölle tein tässä kuussa syntymäpäiväkimpun hortensioista, eustomasta, harsokukasta, neilikoista sekä nahkalehdistä. Tuli kivan freesi kimppu herttaisilla sävyillä ?

kukkakimppu

En malta odottaa kesää, kun saa kimpputarvikkeet tuosta viereiseltä kedolta tai omasta kukkapenkistä. Hyggekimppua en ole vielä päässyt tekemään, mutta eiköhän sekin tehdä tässä kesän aikana. Viimeistään syksyllä. Kimppujen lisäksi olen tehnyt jonkin verran myös asetelmia. Korkeampaa ja matalampaa. Sommittelutaidot on ihan hyvin hanskassa ja voisin tehdä kimppuja ja asetelmia enemmänkin ?

Lasten kanssa on ilta pelailtu Skibboa ja Afrikan tähteä. Olenkohan kertonut, että meillä pelataan usein lauta- ja korttipelejä. Lasten lemppari on Monopoly. Tummansinisistä kaduista melkein tapellaan, kuka ne saa omistukseen ja parasta on kun niihin saa vielä ostettua hotellit ?  Varsinkin poitsu meinaa välillä hermostua, jossei saa Erottajaa ja Mannerheimintietä itselleen.  Äitiinsä tullut, yhtä kilpailuhenkinen ? Kunhan ovat saaneet leffan katsottua loppuun, niin aletaan iltapalan tekoon ja sen jälkeen vuorossa Selviytyjät. Yksi sunnuntai-illan odotetuimpia ohjelmia. Vielä ehtii käymään saunassa ennen kahdeksaa. Leppoisaa illan jatkoa Sinulle! Mitäs pidät kimpusta, ottaisitko vastaan tällaisen kimpun?

 

Valoisa olohuone

valoisa olohuone

Heippa hei! Voi mikä upean kirkas auringonpaiste ulkona on ☀ Lenkkeilykelit ovat parhaimmillaan. Tähän aikaan vuodesta valoisa olohuone on lempipaikkani. Aurinko paistaa keittiön ikkunoista suoraan sisään olohuoneen puolelle. Valoisuus on ihan eri luokkaa kuin parisen viikkoa sitten. Kissankarvoja ei voi olla huomaamatta auringon valossa. Mistä tuota karvan määrää riittääkin? Meillä on ollut teippiharja ahkerassa käytössä, kissasta lähtee niin paljon karvaa näin keväällä. Harjaamisesta kun ei kisu välitä, ei sitten yhtään! Saa omatkin vaatteet teippailla teippiharjalla ennen kuin astuu ovesta ulos.

Valoisuudesta taitaa tykätä myös tuo mieheltä saamani oliivipuu. Se on innostunut tekemään paljon uutta lehteä. Vaihdoin siihen melkein samantien kasvualustan kun sen sain ja laitoin salaojitukseksi lecasoraa sisäruukun pohjalle. Istutin puun hieman isompaan ruukkuun, missä se oli ostettaessa. Tykkäsi näköjään mullan vaihdosta ja muutoksesta niin paljon, että tekee koko ajan uutta versoa latvoihin. Mullan päälle laitoin vielä kerroksen lecasoraa, kauniimman näköinen näin kuin että multa näkyisi pinnalla.

Tytön syntymäpäiväkimpun neilikat ja eustomat ovat kestäneet maljakossa kohta parisen viikkoa. Purin syntymäpäiväkimpun, heitin huonoksi menneet kukat pois ja laitoin neilikat, eustomat ja nahkalehdet pienempään maljakkoon. Näistä saa varmasti iloita vielä viikonlopun yli. Harvoin on sellainen viikko ettei meiltä löytyisi tuoreita kukkia. Rakastan leikkokukkia ja kun osaan itse tehdä kimppuja, niin tulee sitäkin enemmän somistettua kotia kukilla. Voisinkin myöhemmin esitellä teille muutamia tekemiäni kimppuja.

Aurinko kutsuu nyt pihalle hommiin, en malta olla sisällä näin ihanalla ilmalla kun kerrankin on vapaapäivä. Pihalta ei hommat heti lopu kesken. Yöllä tuli lumet katolta alas ja säikähdin sitä ryminää niin, ettei uni tullut vähään aikaan. Aamulla verhot aukaistuani paljastuikin, että koko lumiesteet olivat tulleet lumen mukana alas takaterassille. Melko raskas lasti ollut katolla. Nyt pitää miettiä miten saadaan nuo parin metrin kokoiset suvilumikasat terassilta pois ja kaivettua lumiesteet esiin ja takaisin paikoilleen. Sitä ennen kuitenkin nautin hetken etupihalla lämpimistä auringonsäteistä. Taidanpa hakea tuolin terassille, fiilistellä ihanaa kevättä tuolilla rentoutuen ja suunnitella mitä sitä istuttaisi tänä vuonna kasvihuoneeseen. Mukavaa torstaipäivää Sinulle!

Tummanvihreä ja tummansininen – Makuuhuone

Moikka moi maanantaihin! Uusi, jännittävä viikko käynnistyi tänään. Kerroinkin jo aiemmin instan puolella uudesta työpaikasta, jossa aloitan tällä viikolla. Niin kivaa, voisi sanoa että jännittää kuin pientä oravaa ?? Opinnot jatkuvat samaa tahtia ja aikomus olisi valmistua seuraavana syksynä. Aika huippua, että saan jo tehdä sitä mistä tykkään vaikken olekaan vielä valmistunut. Kannatti käydä kysymässä. Missään ei haettu työntekijöitä eikä paikka ollut avoinna, kävin ihan oma-aloitteisesti paikan päällä kysymässä olisiko kesäksi hommaa. Aina kannattaa kysyä ja olla aktiivinen, siinä ei menetä mitään ? Innolla odotan tätä viikkoa ja uusia haasteita!

Mutta nyt näihin kuviin. Mitä olette mieltä, näyttääkö teidän mielestä makuuhuone liian tummalta näin kevään kynnyksellä? En millään haluaisi luopua tästä makuuhuoneen hämyisestä tunnelmasta vaikka pitäisi jo ehkä ajatella tilaan vähän keväisempiä sävyjä. Tummanvihreä ja tummansininen mustaa seinää vasten saa makuuhuoneen ihanan tunnelmalliseksi eikä se todellisuudessa näytä lainkaan liian tummalta omaan silmään.. Mitäs olette mieltä?

Peikonlehden siirsin aivan ikkunan eteen, reppana ollut koko talven pimeässä nurkassa, mutta niin se vaan pukkaa uutta lehteä koko ajan. Laitoin kookostolpan kasville tueksi, kun välillä nuo lehdet ja ilmajuuret roikkuivat melkein maassa asti. Peikonlehti saa nyt kietoa lehtensä kookostolpan ympärille.

Samettisia tekstiileitä näkee paljon sisustuksessa. Materiaali ei ole ehkä kaikkein käytännöllisin ainakaan meillä, kissataloudessa. Tyynyt ovat nimittäin myös kissan mieleen. Noista saakin päivittäin teippailla kissankarvoja irti ? Kukkakuviollinen samettityynynpäällinen on viimeisin ostos, joka löytyi H&M:n alerekistä. Taitaa ollakin ensimmäinen kukkakuviollinen tekstiili kodissamme.

tummanvihreä makuuhuone

Tänään ostin muuten kevään ensimmäiset siemenet, pian pääsen kylvämään kirsikkatomaattia, basilikaa ja ruohosipulia. Lidlissä oli hyvä valikoima siemeniä eikä ollut hinnalla pilattu, 0,39 € pussi.

Jos kiinnostaa seurailla meidän tekemisiä enemmänkin niin insta päivittyy melkein päivittäin, tästä linkistä pääset seuraamaan:

https://www.instagram.com/whiteandblackblogi/

Ihanaa iltaa teille kaikille!