Herkullinen sienipiirakka

Jokainen minut tunteva tietää että rakastan sienestystä. Voin viettää metsässä useita tunteja päivässä satoi taikka paistoi. Eilen satoi, mutta lähdin silti sienireissulle tuohon lähimetsään, josta olen saanut melkein koko syksyn sadon. Kauemmas ei tarvitse lähteä, paitsi silloin kun tekee herkkutatteja mieli. Niitä ei löydy ihan kodin nurkilta. Silloin pyöräillään tuonne metsäautotielle. Joka toinen päivä käyn saman reitin tuossa lähimetsässä, joskus löydän vain korillisen, joskus saatan löytää kolmekin koria sieniä. Riippuu miten on satanut. Tyttö on innoissaan mukana etsimässä sieniä, varsinkin tatteja. Niitä on kuulema kaikkein kivoin kerätä ja puhdistaa. Mulle jää sitten ryöpättävien sienten puhdistus 🙂 Ihana, ahkera apulainen. Joskus keräämme lisäksi materiaalia esim. kransseihin, niin kuin viime kerralla. Sammalta, juolukan oksia ja naavaa lähti sienireissulta mukaan. Metsä joka lähtee omalta takapihalta on mahtava juttu, tärkeimpiä asioita kun aikoinaan tonttia valitsimme.

Pakkanen täyttyy aika kovalla vauhdilla niin tateista kuin ryöpätyistä sienistä, joten ajattelin loput sienet käyttää heti tuoreeltaan. Tähän sienipiirakkaan käytin tatteja sekä lisänä jauhelihaa. Lasten kanssa syötiin piirakka samantien iltapalaksi. Heittelin piiraaseen vähän sitä sun tätä mitä kaapista sattui löytymään. Lapset tykkäs ja äiti myös! Iskä ei nyt kerennyt piirasta maistamaan kun tulee vasta viikonlopuksi kotiin. Lisukkeeksi tein tomaatti-sipulisalaatin. Vähän oliiviöljyä, etikkaa, suolaa ja sokeria sekä ripaus mustapippuria joukkoon ja salaatti on valmis. Laitoin hetkeksi vielä vetäytymään jääkaappiin ennen tarjoilua. Tätäkin yksinkertaista salaattia voisin syödä vaikka kuinka paljon. Tomaatteja on kolme isoa kulhollista täynnä kun keräsin kasvihuoneesta vihreät tomaatit pois ja nyt kun ne kypsyvät kaikki samaan aikaan niin tomaatteja saa olla tunkemassa joka ruokaan 😀 Annoin äidillekin niitä mukaan kun en enää keksi mitä niistä tekisin.


Sieni-jauhelihapiirakka

Pohja:

100g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kylmää vettä

Täyte:

3-4 dl sieniä (oman maun mukaan)

200g jauhelihaa

purjoa silputtuna

punaista paprikaa kuutioina

1 valkosipulinkynsi

suolaa ja mustapippuria

***

2 kananmunaa

2 dl kermaa

1 dl ruohosipulituorejuustoa

2 dl juustoraastetta

Persiljaa koristeluun.

 

Nypi voi ja jauhot. Lisää kylmä vesi. Voitele vuoka ja painele taikina pohjalle. Paista sienet ja jauheliha. Lisää joukkoon valkosipuli, purjo, paprika sekä mausteet. Tee täytteen päälle munista, kermasta, tuorejuustosta ja juustoraasteesta seos ja kaada täytteen päälle. Paista uunissa 200C n. 30 min.

 


Nyt hetkeksi koulutehtävien pariin ja sitten nostan loppuillaksi jalat sohvalle. Ihan kivaa tässä syksyssä sekin kun uusia ohjelmia ja sarjoja tulee taas tv:stä ulos. Kesällä ei tullut paljon telkkaria katsottua, mutta nyt voi taas muutamaa sarjaa alkaa seuraamaan. Vain elämää ja Tanssii tähtien kanssakin on alkanut, mutta enpä ole vielä ehtinyt ainuttakaan jaksoa tiirailemaan 🙂 Jospa ens kerralla. Duudsoneita tulee katsottua aina koko perheellä. Viime jakso oli jotenkin tosi surullinen, jos ette jaksoa katsoneet niin siinä Duudsonit vierailivat koulukiusatun pojan perheessä. Olen omia lapsia usein muistuttanut siitä ettei koskaan saa ketään kiusata ja jos näkee että toista kiusataan, siitä pitää heti mennä sanomaan aikuiselle. Aivan järkyttäviä tarinoita saa välillä kuulla, miten ilkeitä lapset voivat toisilleen olla. Mitä se tekee kiusatulle ja läheisille, tuntuu ihan kamalalta. Se todella jättää jäljen loppuelämäksi. Sitä jaksoa ei voinut itkemättä katsoa.

Itse tehty kranssi oveen

Itse tehty kranssi ulko-oveen syntyy nopeasti ja vaivattomasti valmiista styrox-pohjasta. Yleensä teen itse kranssipohjankin esimerkiksi pajusta, mutta nyt kiedoin sammaleen rautalangalla suoraan styrox-renkaaseen. Sammaleen päälle laitoin mustikan varpuja ja juolukan oksia. Ihanat ruskan sävyt lehdissä. Taisitte huomata nuo mun apulaisetkin taas kuvissa ? Nykyään ei kuvia saa räpsittyä ilman että jonkun nokka ei olis kuvassa. Sitä mukaa kun sain sammalta kiinnitettyä kranssiin, tuli joku ja napsi ne suuhunsa. Mustikat lähti myös varvuista kävelemään.

Sieniä haetaan joka toinen päivä tytön kanssa. Aina sama reitti tehdään tuohon meidän talon viereiseen metsään. Hän on oppinut tunnistamaan hyvin sienet mitä kerätään. Punikkitateista saatiin herkullinen ruoka eilen. Lapset tykkää älyttömästi sienistä ja ainakin kerran viikossa tehdään sienistä ruokaa. Viimeksi kokeilimme sienipizzaa. Sekin maistui kaikille. Ollaan just ajelemassa mökille yhdeksi yöksi. Luvattiin vesisadetta, mutta täällähän paistaakin aurinko tunnin ajomatkan jälkeen. Mutka vielä kaupan kautta ja sitten mökille rentoutumaan ja auringonlaskua odottelemaan. Hyvää viikonloppua teille!

 

 

Syksyn istutuksia ja pienet apurit

Syksyn istutuksia on tehty viikonloppuna eikä tietenkään ilman pieniä apureita ?Kesäkukista mentiin suoraan callunoihin! Perinteiset krysanteemit jäi tällä kertaa välistä. Kaikki kesäkukat kukoistavat edelleen, mutta muutamat heitin etuterassilta jo pois kun kirvat iskivät niihin. Syksyn istutuspuuhia hankaloitti hieman nuo mun ahkerat, pienet apurit. Voi herttileijaa mitä höpsöjä täällä asustaakaan! Ruusu oli tarkoitus viedä maljakossa keittiön pöydälle, mutta sillä aikaa kun otin kuvia, kanat teki ruususta selvää. Terälehtiä ei montaa jäänyt kukkaan kiinni. Samoin kävi tuolle koristemintulle jonka jätin callunan eteen, siitäkin hävisi lehdet pikavauhtia. On ne niin suloisia, vaikka tekevätkin välillä tuhojaan. En tiedä miksi ne noita kukkia kuvitteli, just olivat saaneet herkutella lopulla lätyn palalla ettei ainakaan nälkä ollut ? Lättyä en ehtinyt edes pilkkomaan kun yksi hyppäs mun polvelle ja alkoi nokkimaan parhaat palat suuhunsa. Ostin 20kg säkin ruokaa pari kuukautta sitten ja huomenna viimesiä viedään. Kovia ovat syömään kasvavassa iässä ❤ Kohta on muutes kanoille talviasuttava huone valmiina. Pääsevät lämpimään. Nyt ovat vielä ulkohäkissä, jossa on lämpölamppu lämmittämässä. Kunhan tuo mies kotiutuu niin jatkuu taas rakennuspuuhat.

istutuksia

Askarteluinto nostaa päätään täällä varsinkin näin syksyllä. Onko samaa intoa havaittavissa teillä? Aloitin tekemään kranssia luonnonmateriaaleista ja niistä oksista mitä pihalta sattui löytymään.. seuraavaksi olisi suunnitelmissa tehdä hieman isompi kranssi tai kaksi katajasta kasvihuoneen oveen. Patterivalot voisin ripustaa kranssiin lisävaloa tuomaan.

Ihanasta syyskuusta ollaan saatu nauttia! Eilenkin oli ihan yhtä lämmin päivä kuin kesällä. Istuin kasvihuoneessa ja katselin ympärille tuota kauniin rehevää vehreyttä, jokaisen seinän vierustalla kasvoi jotain syötävää. Päätin silti tyhjentää ja siivoilla hieman kasvihuonetta. Kurkun kasvustot keräsin pois ja kaikki tomaatit sai lähteä. Enää ne ei kasvihuoneessa kasva kokoa vaikka päivät lämpimiä onkin. Vihreäksi jääneet tomaatit kypsyvät pimeässä, joten vein ne kaappiin kypsymään. Ulkona ne ei enää muuta väriään.

Laitoin äsken takkaan tulet, sytytän kynttilät ja sitten leffan pariin maajussin jälkeen. Vielä pari tuntia ja saan miehen reissusta kotiin. Sinne asti yritän pysyä hereillä. Mukavaa illan jatkoa sinnekin!