Syksy puutarhassa

syksyä

Pimeän tullen pihalle syttyy valot terassille ja kasvihuoneeseen. Olen usein iltaisin istunut nuotion äärellä ja voi vitsit miten syksyiseltä ja tunnelmalliselta piha näyttää illan hämärtyessä. Syksyä tai tulevaa talvea en ole kaivannut, mutta mutta.. hämärtyvä ilta, taustalla leijaileva usva pellolla, nuotion liekki, kynttilöiden valo ja se aamun raikkaus, mikä tulee heti ovella sinua vastaan kun avaat oven aamulla kouluun tai töihin lähtiessä – kaunista ja rauhallista. Ehkä sittenkin tätä on ollut hieman ikävä, sitä vaan ei millään haluais päästää kesästä irti. Kesäkukatkin kukkivat vielä kauniina, ei uskoisi että ollaan jo syyskuun puolella. Yhtään ainutta kukkaa en ole vielä heittänyt pois, jopa kevään ekat orvokit kukkivat edelleen!

Parasta syksyssä on edellä mainittujen lisäksi metsän antimet. Sieniä ollaan saatu niin paljon että vein naapureille osan kun meillä on jo pakastimen yksi iso lokero täynnä ryöpättyjä ja paistettuja sieniä. Ihanaa herkkutattipaistosta tein tänään. Herkkutatteja en ole koskaan löytänyt näin runsaasti mitä tänä vuonna. Kuivan alkusyksyn jälkeen saimme kuin saimmekin ihan mahtavan sienisadon! Luulin ettei sieniä tule ollenkaan ja nyt niitä on enemmän kuin koskaan. Siitä päästäänkin ikäviin riesakappaleisiin, nimittäin hirvikärpäsiin! Hyi, niin ällöjä mutta mitä sitä ei tekis tattien vuoksi 😀 Onko teidän riesana ollut hirvikärpäsiä? Tuntuu että niitä on joka puolella, jopa metsäautotiellä. Ei ehdi edes metsään asti kun hyökkäävät tiellä kimppuun. Tänään oltiin koko perheelle pyöräilemässä soratiellä ja keräsin metsän laidalta samalla tatteja. Ensimmäiset hirvikärpäset kun tulivat hiuksiin kiinni (ei mun eikä lasten, vaan iskän) niin silloin ei näkynyt enää kuin vilahdus pyörän takarenkaasta 😀 Niin nopsaa otti pyörän alleen ja vinttasi kotiinpäin. Mä en voinu ku nauraa. Iso mies polkee hirvikärpäsiä karkuun 🙂 Vitsailinki kotiin tullessa lapsille että isi oli kuin olisi karhun nähnyt 😉 Kyllä ne sienet maistui lounaalla vaikkei yhtään tattia kerännytkään. Ai että mä meinasin oikeesti kuolla nauruun!

Täällä on talo jo ihan hiljainen. Kaikki nukkuu ja minä ajattelin vielä katsoa leffaa. Huomenna vapaapäivä eikä mitään pakollisia menoja, taidan jatkaa unia kunhan saan aamulla lapset kouluun. Hyvää yötä!

Vierailulla Turun linnassa

Kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Turun linnassa. Itse asiassa tänä kesänä kierreltiin Turkua ensimmäistä kertaa. Monet kerrathan sieltä on laivalla lähdetty Tukholmaan, pienempänä reissattiin sitä väliä joka kesä sukulaisten luokse, mutta maisemista ehti näkemään vain sen mitä liikkuvan auton ikkunasta tai laivan kannelta näki. Turun linna oli ensimmäinen kohteeni johon halusin tutustua Turku visiitillä ja täytyy sanoa että kokemus oli hienompi mitä olin kuvitellut. Älyttömän mielenkiintoinen ja tunteita herättävä linna. Jopa kouluikäiset lapset tykkäsivät kierrellä linnassa ja kyselivät koko ajan linnan menneisyydestä. Heille ei kaksi tuntia linnassa riittänyt 😉 Se kertoo jo aika paljon..

Muumimaailmahan ei meidän lapsia enää kiinnostanut, tämä oli kuulema paljon jännempää ja kivempaa! Voitti jopa Hoplopin. Oho! Välillä sai jopa hopuuttaa poikaa että tulepas nyt, kun toinen jäi silmät suurina lukemaan linnan tarinaa tai katsomaan linnan uudelleenrakentamisen vaiheita ruudulta. Meillä tosiaan oli asuntoauto parkkiruudussa ja kello tikitti siihen malliin että kohta ois sakot tullu. Kaksi tuntia varattiin linnan kiertelyyn ja se ei riittänyt, muutamat huoneet sai kävellä vain läpi kun aika meinasi loppua. Emme yhtään hoksanneet että kiertelyyn olisi voinut varata enemmän aikaa, ajateltiin että kyllä se kaksi tuntia riittää. Ei ihan riittänyt, mutta paljon me nähtiin ja koettiin 🙂 Suosittelen lämpimästi! Itsestä kyllä tuntui että olinko ainut suomalainen joka ei ole Turun linnassa käynyt?! Kuitenkin Suomen hienoimpia nähtävyyksiä. No nyt on sekin koettu 🙂

Tänään oli lyhyt koulupäivä vihersisustuksen parissa. Kyllä mä tykkään! Aika meni aivan liian nopeaa. Juuri kun sain kädet multaan ja pienet pistokkaat ruukutettua, niin tunti loppui. Ensi kerralla jatketaan. Tekisi mieli täällä kotonakin upottaa sormet multaan ja istuttaa jotain uusia kasveja. Täällä viherkasveja on jo ihan liikaa, jos miespuoliselta asukkaalta kysytään 😉

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Äsken tuli vettä monta tuntia ja nyt aurinko pilkottaa pilvien välistä. Taidan lähteä kierrokselle tuonne puutarhaan, nappaan puusta muutaman omenan ja menen kasvihuoneelle istumaan hetkeksi. Ihanaa iltaa teillekin!

 

 

Helppo punaherukkapiirakka

Mitenkäs siellä on viikonloppu mennyt? Viimeisistä aurinkoisista päivistä saadaan nauttia ja voi että mä ainakin täällä nautin! Auringon laskiessa tuohon viereiselle pellolle ihastelen suoraan paljusta kellertävän kaunista aurinkopeltoa. Paljun jälkeen vetäisen pitkät housut jalkaan. Onhan tänään perinteinen piilosilla-leikki lasten kanssa. Enää ei tarkene pelkällä mekolla. Eilen yhdentoista aikaan tuli ihan yhtäkkiä tummat pilvet ja ukkonen päälle, koko taivas välkkyi. Oltiin pari tuntia istuttu nuotion äärellä ja katseltu viereiselle pellolle puimurin touhuja. Tuli äkkilähtö sisätiloihin, vettä alkoi satamaan kaatamalla. Yhdentoista aikaan ei näkynyt vesisateen seasta enää kuin puimurin ajovalot. Harmitti maanviljelijän puolesta, mutta eihän sille mitään voi. Hetken jo pelotti ukkosen jyrinä. Ja hetkessä se meni ohikin. Kymmenen minuuttia ja se oli siinä. Itse en tykkää ukkosesta, mutta tuo mun mies on toivonut kunnon ukkosmyräkkää näiden helteiden keskelle.

Monesta lämpöisestä hellepäivästä ollaan saatu nauttia elokuussakin. Tänä kesänä on tullut herkuteltua paljon, mitä paremmat päivät, sitä enemmän on grillailtu. Ainakin meidän perheessä! Aurinkoisina päivinä ei malta sisällä kokkailla. Viikonlopun suolaiseen herkutteluun tein vastapainoksi makeaa ja kirpsakkaa punaherukkapiirakkaa. Keksipohja, kermaa, kinuskia ja kirpeitä punaherukoita. Saimme kerätä naapurista (maailman parhaimmat naapurit) niin paljon marjoja kuin halusimme ja keräsin myös kokonaisia terttuja pakkaseen lehtien kera. Vinkkinä että niitä voi käyttää talvella kakkujen ja leivonnaisten koristeluun. Muistaa vain aluksi laittaa tertut esim. leivinpaperin/tarjottimen päälle pakkaseen ja sitten kun ovat jäätyneet niin ne voi siirtää rasiaan.

punaherukka

Punaherukkapiirakka

Pohja:

20o g Digestive-keksejä

80 g voita

ripaus kardemummaa

Täyte:

2 dl vispikermaa

1/2 prk maustamatonta tuorejuustoa

2 dl itse tehtyä kinuskia

1 rkl vaniljasokeria

Koristeeksi:

punaherukoita n. 2-3 dl

mintun lehtiä

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin ja kardemumman kanssa. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin tunniksi. Vatkaa kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Levitä keksipohjan päälle ensin kinuski, sitten kerma-tuorejuustoseos. Anna olla tunti, pari jääkaapissa ja lopuksi koristele punaherukoilla ja mintun lehdillä.

 

Herkutteluhetkiä teillekin ❤ Naapureille vietiin kiitoksena marjoista pala piirakkaa ja loput meni viidessä minuutissa. Lapset söi suurimman osan ja oli kuulema hyvää. Ihanaa viikonlopun jatkoa!