Uutta vuotta kohti

 

Uudenvuodenaatto on ihan nurkan takana. Vuosi 2017 on lopuillaan ja täytyy myöntää että vuosi meni hurjaa vauhtia. Kesä hujahti ohi ennenkuin alkoikaan ja syksyllä aloitin opiskelut. Vapaa-aikaa ei paljoa jäänyt mutta ehdittiin me lomailemaankin. Syksy oli jännää aikaa ja perhosia oli vatsassa opintojen alkaessa! Nyt ei jännitä enää yhtään ja odotan jo paluuta koulun penkille tammikuussa. Vielä nautitaan kuitenkin ansaitusta joululomasta.

Jouluaamuna saimme nauttia kauniista sinisestä hetkestä pihamaalla ja halusin ikuistaa hetken kameralla. Täysi hiljaisuus, narskuva lumi kenkien alla ja hassutteleva kissa mukana. Ei tuosta höpsöstä saanut edes kuvaa kun riehui lumihangessa omaa häntää jahdaten. Sytytin aamuhämärässä kynttilöitä eri puolille pihaa ja jäin nauttimaan näkymästä. Täällä maalla sitä ihminen rentoutuu ja mikä parasta ei tarvitse kuin ovi aukaista ja on läsnä sinisessä hetkessä <3 Rakastan niin paljon asua just tässä pihapiirissä ja kodissa. Lapset nauttivat yhtä paljon kuin me aikuiset. Talon ympäri tehtiin hiihtolatu ja sitä on kierretty monet kerrat joulunpyhinä. Tänä jouluna saimmekin runsaslumisen joulun. Joulun parhaimpia hetkiä muistellen jaksaa taas pitkään arjen kiireessä. Leppoisia välipäiviä!

Katajakranssi ja jouluntoivotus

Jättikranssi valmistui metsäkatajasta rautalankakehikon ympärille. Ripustin katajakranssin televisiotason päälle ja siitä tulee niin ihana tuoksu olkkariin. Joulun tuoksua antavat myös kanelitangot pöydällä sekä joulukuusi. Kaikki valmistelut on joulua varten tehty, muutamaa jouluista kukkakimppua lukuunottamatta jotka vien huomenna saajilleen. Leivinuunia olemme lämmittäneet aamusta asti että saamme yöksi kinkun uuniin. Joka joulun perinteeksi muodostunut tapa eli aamupalalla saa herkutella kinkkua aamusaunan jälkeen.

Täällä alkoi juuri lumisade, älyttömän isoja lumihiutaleita sataa maahan! Lumisateesta jos jostakin tulee aito joulun tunnelma. Tänä jouluna saammekin nauttia runsaasta lumesta ❤Nyt on aika rauhoittua joulun viettoon koko perheellä. Tällä tontulla on vielä lahjojen nimikointi tehtävälistalla ennen kuin voin viedä lahjat kuusen alle. Jännittävää aikaa etenkin noille perheen pienimmille mutta kyllä sitä näin aikuisenakin on pieniä perhosia vatsassa ja sellaista ihanaa joulun tuntua ilmassa<3 Toivotan teille rakkaille lukijoille lämpöisää ja rauhallista joulua!

Muotopuoli kuusi

Vaikka se näyttääkin vähän muotopuolelta niin onpahan omasta metsästä omin kätösin kaadettu kuusi <3 Olin jo menossa kaupasta ostamaan joulukuusta mutta mies sai ylipuhuttua että otetaan se tuosta takapihan metsästä. Kaunis kuusi se on, vaikka hieman harvempi yksilö löytyi tällä kertaa. Tein tuossa eilen lapsille piparkakkutaikinan valmiiksi ja illalla päästään tuoksuttelemaan uunituoreita pipareita. Tänä talvena olen kuumaliiman kanssa ähertänyt vaikka kuinka monta käpykranssia ja sormet olen polttanut joka kerta, niinpä päätin jättää piparkakkutalon tekemättä kokonaan. Ihan taatusti poltan sormet sokerillakin 😀 Niiku joka vuosi! Normipiparit riittävät ihan hyvin.

Jouluun on 4 enää yötä (piti ihan laskea :D) eikä täällä tunnu yhtään kiireiseltä joulun valmistelut. Tuli kotimatkalla niin hyvä mieli joululauluja kuunnellessa. Tiedättekö, sellainen rauha ja kiireettömyys.. siinä tämän joulunalusajan mietteet. Muina jouluina se on ollut vähän sellaista hössötystä ja kaikkea pitää laittaa ja tehdä viime tippaan, mutta nyt olen saanut kutakuinkin kaiken valmiiksi. Kiitos tuon ihanan miehen joka auttoi siivouksessa ja pesi saunan ja kylppärin puhtaaksi aattoaamun saunaa varten. Aikoi vielä käydä ruoat hakemassa kaupasta lähempänä aattoa. Toivottelen teille kaikille ihanaa joulun odotusta! Laittelen huomenna tai torstaina kuvaa jätti-isosta kranssista jonka askartelin sisälle.