Luumupuu ja kirsikkapuu

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Tulipa hieno ilma kovien sateiden jälkeen. Mun kesäkukat ei oikein tykänny sateista ja ne onkin nyt katoksen alla kuivahtamassa. Laittelen kuvia kesäkukkavalinnoista kunhan piristyvät tuosta uudelleen. Peltoviljelyt saatiin sopivasti tehtyä ennen sateita, joten saavat kerrankin kunnolla vettä ja lähtevät itämään. Jotain hyvää sadepäivissäkin. Muistan kun viime vuonna oli niin kuivaa, että sai koko ajan käydä kastelemassa pellolla. Moni kasvi kärsi kuivuudesta. Toivottavasti tänä vuonna kaikki lähtee itämään ja saadaan satoa. Meillä syödään salaattia tosi paljon ja kylvin kahta erilaista salaattia pellolle varmaan 10 metriä. Riittää hetkeksi ? Ruoan hinta nousee koko ajan. Just tilasin ruoat verkkokaupasta, niin kolme pientä salaattipussiakin maksoi yli viisi euroa! Huh. Luomujauhelihan hinta noussut eurolla. Aivan sama mitä katsoo, niin kaikki on noussut. Okei, Oltermanni on vielä samanhintainen kuin ennen, mutta kai sekin kohta maksaa enemmän ? Seuraatko sä ruoan hintoja?

Luumupuu
Kirsikkapuu

Luumupuu ja kirsikkapuu

Kirsikka- ja luumupuu puhkesivat yön aikana kukkaan ❤️ Kaunis näkymä! Luumupuu on viime syksynä istutettu ja hyvin on lähtenyt kasvuun. Kaveri sille kai on hommattava pölyttämisen edistämiseksi. Koristekirsikkapuu on ehkä kaunein puu meidän pihalla. Pienen hetken se on vaan kukassa, mutta sitäkin upeampi. Ja oon iloinen, että oon saanut kasvatettua muutaman kymmenen sentin tyngästä näin ison puun. Ja tämä on tehnyt niin paljon miniversioita juurelle, että oon antanut niitä sitten eteenpäin tuttavien pihoille. Syötäväksi tarkoitettu kirsikkapuu olisi vielä ostoslistalla. Hei ihanaa alkanutta kesäkuuta! Mä oon ihan fiiliksissä kesästä ❤️ Nauttikaahan tekin ❤️

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Puhdistuskivi Universal Stone

universal stone

Sateinen viikonloppu menossa, joten sisähommia tiedossa. Ehdin juuri ennen sateita istuttamaan kesäkukat. Laitan viikonlopun aikana kuvia kunhan sateet loppuvat. Kuopuksen kanssa lähdetään kohta shoppailemaan kahdestaan kun kummitytön synttärit ensi viikonloppuna. Muu perhe lähtee omiin harrastuksiin. Illalla paljua ja grillausta- perinteinen lauantai-ilta siis tiedossa ❤ Ja peli olisi pakko ehtiä katsomaan. Niin jännittävä ja ratkaiseva ottelu tulossa.

Universal Stone

Universal Stone puhdistuskivi on tehokas puhdistusaine kodin pinnoille, astioille, takan lasille ymt. Puhdistaa lian helposti ja on myrkytön, joten se on hyvä ja turvallinen valinta lapsiperheessä sekä astioihin käytettynä. Tämä sama aine mulla on kestänyt jo vuosia. Taitaa olla ainakin viisi vuotta vanha, joten riittoisa tuote on! Astioihin on tullut ajan kuluessa aterimista jälkiä ja puhdistuskivellä nämä saa helposti pois ja astiat ovat sen jälkeen kuin uusia. Katsokaapa näitä mukeja. Alla ennen-kuva. Mukeissa naarmuja ja tummentumia tullut lusikoista. Tarvitset vain pienen palan puhdistuskiveä, vettä ja mikrokuituliinan. Murenna pala kiveä pohjalle ja hankaa kostutetulla liinalla ja astian puhdistuttua pese vielä astianpesuaineella. Valmis!

puhdistuskivi
universal stone

Ja jälkeen! Tuli kuin uudet mukit. Otin kuvan vielä ulkona luonnonvalossa niin näette miten puhtaita ja naarmuttomia näistä tuli. Saman puhdistuksen tein kulhoille, jotka on aikoinaan ostettu H&M:ltä. Meinaatko testata vai oletko jo käyttänyt tätä kikkaa astioiden puhdistukseen?

puhdistuskivi

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Terassikalusteet

terassi

Vihdoin se on täällä! Kesä ❤ Tänään istutin kasvihuoneeseen tomaatit ja chilipaprikat. Sain siinä tälle kesää ensimmäiset rusketusrajatkin. Lue poltin itseni ? En hoksannut, että aurinko ottaa näin herkästi kasvihuoneeseenkin. Ollaan oltu päivä ulkona, aamu yhdeksästä asti. Äsken tultiin vasta sisälle. Tuntuu, että sitä ihan heräs eloon kesän myötä. Ehdottomasti rakkain vuodenaikani. Sisätiloissa ei malta käydä kuin nukkumassa tästä eteenpäin.

terassikaluste

Terassikalusteet

Takaterassin terassikalusteet on laitettu paikoilleen. Tuon tekemämme pöydän päälle ostin Rustasta pöytään kiinnitettävän tangon, johon saa laitettua kivasti roikkumaan esim. aurinkokennovalot. Juhlissa tätä voi myös hyödyntää. Suunnittelin jo tähän pieniä lasipulloja roikkumaan, joihin laittaisin kukkia puutarhasta.

Pöydän ympärillä on edelleen betonipenkki, joka on kestänyt jo vuosia eikä ole mennyt miksikään. Penkin toisella puolen kaksi Ikeasta ostettua metallituolia, joita haluaisin kaksi kappaletta lisää. Valitettavasti nämä on jo lopetettu eikä löydy enää Ikean valikoimasta. Taustalla näkyvät muoviset lepotuolit ovat myös Ikeasta.

kesäkalusteet

Kesäkukkia olen pikkuhiljaa ostanut. Vielä on öisin neljän asteen lämpötiloja, niin en ole uskaltanut paljoa vielä kukkia laittaa. Hopeaputousta ja kerrottua petuniaa laitoin yhteen ruukkuun ja tuohon pöydälle toin yhden hopeaputouksen. Sopii väritykseltään heinän kaveriksi. Tää heinä on muuten tekokukka.

Jospa sitä ehtisi tännekin nyt useammin kunhan saadaan loput pihahommat tehtyä ja työkiireet hellittää. Viikonloppuisin on ihan erilailla aikaa touhuta pihalla ja selailla somea. Arkipäivät menee aikalailla samalla rutiinilla aamusta iltaan. Kesälomia siis kovasti odotellessa ? Joko teillä on kesälomasuunnitelmia? Me käydään ainakin laivalla ja hotellilomilla. Mukavaa sunnuntaita!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa