Joulunpyhät

joulu

Toivottavasti siellä oli yhtä leppoisa ja kiireetön joulu kuin täällä ❤ Joulu meni tänä vuonna liian äkkiä ohitse. Tiedätte millainen jouluihminen olen, joten muutaman päivän olisin toivonut joulun vielä jatkuvan. Ei kumma kyllä edes jouluruokiin tullut kyllästymistä. Moni somessa jo kirjoitti, että tänään lähtee kuusi ja koristeet ulos. Meillä kuusi saa olla vuodenvaihteen yli, kerta on saanut olla nyt rauhassa pieniltä käsiltä. Eikä edes varise, vaikka neljäs viikko menossa. Miten sun joulu meni?

joulu
joulu
joulu kasvihuone
jul

Me vietettiin joulua muuten kotona, mutta aattona ja joulupäivänä käytiin molempien vanhemmilla. Ihanaa seuraa, hyvää ruokaa ja pihasauna ❤ Joulupukki oli jättänyt kuusen alle lahjoja ja ne avattiinkin heti aattoaamuna. Perinteeksi on muodostunut myös autolla ajelu ja ’joulutalojen’ metsästys eli käydään kiertelemässä ja katselemassa missä taloissa on eniten jouluvaloja. Tämä on lastenkin mielestä mukavaa puuhaa. Samalla viedään kynttilät haudoille.

Ei kai se auta kuin ottaa katse uuteen vuoteen 2022 ? Jännityksellä odotan mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti parempaa meille kaikille ❤ Onhan nämä viimeiset pari vuotta olleet sellaista aikaa, ettei kukaan olisi uskonut jos kolme vuotta sitten ois sanottu mitä tuleman pitää. Nyt jatkan loman viettoa ja nautin tästä kiireettömyydestä perheen kanssa. Pientä reissuakin ollaan suunniteltu. Mukavia välipäiviä sinnekin!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Hyvää joulua

Huolet, murheet mielestä jouluksi heitä. Muistellaan, nautitaan paloja, niistä hyvän mielen hetkistä. Toivon sydämestäni rauhaa ihan jokaiselle. Pienelle ja aikuiselle. Täällä joulu saapuu sydämeen ihan jokaiseen, oli vuosi sitten millainen.

On vuosi ollut tunteikas ja erilainen, silti muistot hyvät vie eteenpäin. Toivo paremmasta. Ihmisten välisestä ystävällisyydestä. Ehkä sitä toivon eniten.

Nyt nautin hetkistä kanssa lähimmäisten. Halaan, rakastan, nautin. Ei tulevaa tiedä, mutta sen tiedän että elämä kantaa. Aina. Talletan joulun muistot ne rakkaimmat ja tärkeimmät sydämeeni. Teethän sinä samoin.

❤ Hyvää joulua ❤

Joulu on jo ovella

joulu on jo ovella

Enää 4 yötä jouluun. Koti on koristeltu ja vielä siivous ennen aattoa niin joulu saa mun puolesta tulla. Viimeiset lahjat hain eilen ja paketoin ne valmiiksi. Isi tuli tänään työreissusta kotiin ja lupasi hoitaa jouluruokien oston. Mulla menee töissä sen verran myöhään, että olen vasta seitsemän aikoihin kotona joka ilta. Kinkku on odottamassa pakastimessa, muut ruoat ostetaan lähempänä aattoa. Mitään ei olla kyllä vielä päätetty ruoan suhteen, mutta perusjouluruokaa on listalla ? Sehän se parasta on! Kuivasin muuten uunissa appelsiinin renkaita ensimmäistä kertaa ja näistä tuli mun lempparikoristeita. Voisi ottaa ihan perinteisiin, niin huumaava tuoksu uunista tuli.

Viikonloppuna hoksasin, että eihän meillä ole vielä yhtään jouluista kukka-asetelmaa. Aina pitää olla joulukukkia! Amarylliksen upotin betoniruukkuun ja peittelin sipulin sammaleella. Ulkoa männyn oksa sekä maustekaapista kanelitankoja ja aniksia koristeeksi ja that’s it. Niin no teinhän mä vielä ison rusetin. Pieni ripaus kultaa kylkeen.

joulu
joulu
joulu on jo ovella
joulu
joulu

Tälläkin hetkellä olen töissä, ajastin teille tämän postauksen. Pian saadaan nauttia perheen kanssa oleilusta ja kiireettömyydestä. Sitä ennen kuitenkin on vielä neljä kiireistä työpäivää. Ihanaa joulunalusviikkoa Sinulle ❤

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa