White & Black on sisustukseen painottuva blogi, joka on toiminut aktiivisesti jo vuodesta 2010. Maalla, luonnon keskellä sijaitsevassa omakotitalossa sisustetaan itse rakennettua kotia suurella sydämellä sekä kasvatetaan puutarhaa metsän läheisyyteen. Uutta ja vanhaa yhdistellen syntyy kodin persoonallinen sisustus, unohtamatta itse tehtyjä yksityiskohtia.
Sisustukseen on tuotu lämpimiä, luonnonläheisiä sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi. Diy-jutut ovat alusta asti olleet blogin punainen lanka. Yksikerroksista vaaleaa taloa asustaa sisustus- ja puutarha-alalta valmistunut äiti, reissuhommia tekevä isi sekä maailman rakkaimmat lapset. Yhteisiä harrastuksia miehen kanssa ovat kodin yhteiset projektit. Terassi, leikkimökki tai kasvihuone syntyvät yhdessä suunnitellen ja tehden. Omasta pihasaunasta, paljusta ja lasiterassista haaveillen. Tervetuloa lukemaan!
Voiko ihminen olla enää iloisempi, kun monen monen vuoden etsinnän jälkeen löytää ensimmäiset suppilovahverot? Olen sienestänyt vuosia. Pienenä kävin jo äidin mukana sienessä ja opin tunnistamaan eri sieniä. Ehkä noin kolmea, neljää eri lajiketta. Nykyään tunnistan jo aika monta ja osat ovatkin vaihtuneet niin, että minä opetan äitiä tunnistamaan mm. erilaiset tatit ja nyt nämä suppilovahverot. Koskaan ei ole suppiksia tullut vastaan ja tämä syksy teki siihen muutoksen. Vihdoin!
Suppilovahvero
Suppilovahvero on yksi herkullisimpia sieniä. Moni aloittaakin sienestämisen näistä, jotka on helppo tunnistaa. Suppilovahvero on pienikokoinen ja torvimainen sieni. Sieni löytyy kuusivaltaisesta metsästä sammaleen seasta. Lakki on kellertävän tai harmahtavan ruskea, jossa on keskellä suppilo. Jalka on ontto, kellertävä ja pitkä. Heltat ovat poimumaiset. Jos satut löytämään ensimmäisen suppilovahveron, vieri vieressä on lisää ja lisää.. Näitä oikeasti olen saanut etsiä pitkään ennen kuin löysin. Äitini kanssa kävimme keräämässä saalista. Osa meni pannulle ja pakkaseen. Osasta tein suppilovahveropizzaa ja huomenna kokeilen suppilovahverokeittoa. Loput menee kuivuriin. Naapureille vein myös maistiaisia. Yhteensä viisi kiloa keräsin, sitten loppui pussit ja sieniä jäi vielä metsään. Pikkutaapero oli innoissaan mukana puhdistusvaiheessa, kuten kuvasta näkyy ? Tästä tuli mulle uusi harrastus enkä edes huomaa miten nopeaa kolme tuntia vierähtää metsässä. Silloin kun on kivaa puuhaa, ei hoksaa miten nopeasti aika menee.
Ootko löytänyt suppiksia? Jos teillä on hyviä vinkkejä herkullisiin resepteihin, otan ilomielin vastaan. Nämä eivät nimittäin ihan heti lopu kesken ? Huomenna ajattelin viedä taaperon mummolle hoitoon ja ajella metsään keräämään loput sienet talteen. Ensi vuonna voisikin ottaa tavoitteeksi löytää ensimmäiset kanttarellit. Hyvää viikonloppua!
