Joulukuusi kotiin

Heipat lauantaihin! Täällä odotellaan kutsua pihasaunaan ja ihastellaan sohvalta käsin kuusta. Viikko sitten haimme kuusen ja vieläkin aamuisin silmät hakeutuvat ensimmäisenä kuuseen. Illalla ennen nukkumaanmenoa sama homma. Saa nähdä miten ensi vuonna, ollaanko aidon kuusen kannalla vai haetaanko varastosta tekokuusi kun vauva roikkuu kuusen oksista kiinni ?

Kotimainen joulukuusi löytyi tänäkin vuonna Tokmannilta. Taitaa olla jo kolmas joulu peräkkäin kun haemme kuusen samasta paikasta. Vitsit miten havujen tuoksua olikin ikävä ❤️ Se jos mikä kuuluu joulun tuoksuihin pipareiden lisäksi. Pipareita olisi tarkoitus leipoa ensi viikolla. Ihan pieni satsi vain. Kukaan niitä ei suuria määriä syö ja leipominen on kuulema siksi kivointa puuhaa, kun saa syödä taikinaa. Muistan kyllä omastakin lapsuudesta kun se taikinan syönti oli paras osuus koko pipareissa ?

Samat koristeet koristaa joulukuusta vuodesta toiseen, mutta mitäpä noita vaihtamaankaan kun ehjiä ovat. Punaiset kuusenpallot jätin tällä kertaa joululaatikkoon. Ripustettiin joulukuuseen vain hopeisia ja lasisia palloja sekä lasten koulussa askartelemia koristeita.

Tarkkasilmäisimmät saattoivat jo huomata mikä tuonne seinälle on kuusen taakse ilmestynyt. Kyllä, televisio. Mun puolesta ois voitu olla ilman koko masiinaa, mutta multa ei nyt tässä asiassa kyselty yhtään mitään ? Onneksi se näyttää pienemmältä kuin aiempi vaikka samankokoinen onkin. Nuo nykyaikaiset tv:t ovat niin ohuita ja kevyitä, edellinen taisi olla kymmenen vuotta vanha ja painoi varmaan sata kiloa.

Täällä on jouluhommat kohta paketissa. Kirjaimellisesti. Kaikki lahjat on paketoitu, osa jo toimitettukin Korvatunturille ja joulukortit laitoin eilen postiin. Mitään isompia siivouksia en tee, vain perussiivous lähempänä aattoa. Stressiä ei tänne taloon joulusta tule, ihana vaan olla ja touhuta sitä mikä vauvan kanssa hyvältä tuntuu. Nyt vaan odotellaan joulua ja toivotaan että tulisi lisää lunta. Vähän on valkoista maassa, mutta lisää lunta toivotaan varmasti ihan koko Suomeen. Rentoa viikonlopun jatkoa sinulle ja ennen kaikkea stressitöntä joulunalusaikaa ❤️

Meriheinä-eukalyptuskranssi

Kranssipajalta moikat! Vauvan päikkäreiden aikaan teen aina jotain kivaa, siis sellaista aivot narikkaan-hommaa (siivoamista ja ruoanlaittoa ei lasketa tähän ?) ja nyt oli vuorossa kranssien teko. Tilasin joulukorttikuvat täksi jouluksi vauvasta ja ne tulivatkin niin nopsaan, että kirjoitin ne samantien valmiiksi ja laitoin kuoreihinsa. Päikkäriaika sen kuin jatkui ja jatkui (neljän tunnin tirsat), joten päätin aloittaa askartelupuuhat. Ulko-oveen tein meriheinä-katajakranssin ja sisälle syntyi koristeeksi meriheinä-eukalyptuskranssi.

Meriheinä-eukalyptuskranssi

Kranssiin tarvitsee ainoastaan valmiin metallirenkaan, sidontalankaa, muutaman eukalyptuksen oksan sekä meriheinää. Kukkakaupoista saa ainakin ostettua meriheinää ja eukalyptusta. Sidoin ensin meriheinää puoleen kranssiin ja päälle lisäsin kaksi eukalyptuksen oksaa. Jätin toisen puolen metallirenkaasta näkyviin. Lopuksi laitoin vielä pienet patterivalot kranssin ympärille. Nämä on ns. pullovalot, joissa on tosi pieni paristokotelo. Sen sai helposti piiloon kranssin taa sidontalangalla. Tuonne se päätyi lepotuolin viereen seinää koristamaan. Ihana se olisi myös tuossa palmunlehti seinäkoristeessa sohvan päällä.

Eilinen itsenäisyyspäivä meni yhdessä kokaten, leffoja katsellen (isi lähti taas tänään työreissulle), aitoa joulukuusta ihastellen ja kinkkua maistellen. Saimme naapurin leivinuunista kinkkumaistiaisia ja kauaa ei pala lautasella säilynyt. Mies puhui jo viikko sitten, että pitäisikö ostaa parin kilon kinkku ennen joulua ja laittaa leivinuuniin. Nyt jaksaa odottaa aattoaamuun, jolloin perinteisesti otetaan kinkku uunista ulos. Emme malttaneet myöskään enää odottaa joulukuusen kanssa vaan haimmekin sen itsenäisyyspäiväksi kotiin. Niin ihana, jouluinen tuoksu valtasi koko kodin. Tänään fiilistelin myös koko päivän joululauluja ❤️ On tää joulunodotus vaan tunnelmallisinta aikaa! Instan puolella kuusi näkyikin jo @whiteandblackblogi . Kivaa alkanutta viikkoa!

Joulukuun aamu -Ihana lumi

Olipa ihana herätä tähän aamuun kun pihalla näytti tältä. Eilen sain vielä viimeiset jouluvalot laitettua puihin, enpä arvannut että aamulla saa herätä näihin lumisiin maisemiin ❤️ Vedin vaan toppatakin yövaatteiden päälle ja lähdin samantien ihastelemaan lumista pihaa. Kyllä se tuo lumi vaan nostaa joulufiilistä entisestään, ei ihanampaa aamua olisi voinut toivoa.

Nukuttiin vauvan kanssa kahdeksaan asti (puoli seitsemän sijaan) ja nyt aamupalan jälkeen ollaan lähdössä koko perheellä talven ensimmäisiin lumitöihin. Saa nähdä riittääkö miten pitkään tämä innostus koululaisilla lumitöihin vai onko tämä vain hetken huumaa ja ohimenevää ? Vauva saa vaunuista katsella meidän puuhia, ihan vielä ei pulkkaan voi toista laittaa kun ei saa istua siinä. Lumitöiden jälkeen haen katajanoksia takapihan metsästä ja alan kranssintekopuuhiin. Suunnitelmissa olisi tehdä kranssi ulko-oveen ja lisätä patterivalosarja siihen. Käteviä nuo ajastimella toimivat, kun palavat kahdeksan tuntia ja sitten sammuvat automaattisesti.

Arvatkaapa mistä muusta olen iloinen lumen lisäksi? Sain vihdoin kaikki loput joululahjat ostettua ja kerrankin saa joulunalusajan viettää muualla kuin kauppoja kiertelemällä. Tai tänä vuonna nettikauppoja kiertelemällä. Luin jostain, että Posti on ruuhkautunut ja paketeille ei ole kohta tilaa, kun ihmiset tilaavat niin paljon netistä tavaraa. Turvallisempi näin kuin se, että me kaikki olisimme tuolla kaupoissa kiertelemässä. Niin se arki muuttui taas kertaheitolla ja maskit päässä kuljetaan sinne minne on mentävä. Aika erilainen joulu tulee varmasti meille kaikille eikä kaikki välttämättä voi viettää joulua siellä missä haluaisi. Enpä olisi uskonut, jos joku olisi vuosi sitten tullut sanomaan, että tämä joulu tulee olemaan erilainen. Meidän vauvan ensimmäinen joulu ❤️ Kaikkea hyvää sinne sinulle maailman tilanteesta huolimatta ja eiköhän se joulumieli sieltä tule pikkuhiljaa ihan jokaiselle ❤️ Ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää!