Joulukuun aamu -Ihana lumi

Olipa ihana herätä tähän aamuun kun pihalla näytti tältä. Eilen sain vielä viimeiset jouluvalot laitettua puihin, enpä arvannut että aamulla saa herätä näihin lumisiin maisemiin ❤️ Vedin vaan toppatakin yövaatteiden päälle ja lähdin samantien ihastelemaan lumista pihaa. Kyllä se tuo lumi vaan nostaa joulufiilistä entisestään, ei ihanampaa aamua olisi voinut toivoa.

Nukuttiin vauvan kanssa kahdeksaan asti (puoli seitsemän sijaan) ja nyt aamupalan jälkeen ollaan lähdössä koko perheellä talven ensimmäisiin lumitöihin. Saa nähdä riittääkö miten pitkään tämä innostus koululaisilla lumitöihin vai onko tämä vain hetken huumaa ja ohimenevää ? Vauva saa vaunuista katsella meidän puuhia, ihan vielä ei pulkkaan voi toista laittaa kun ei saa istua siinä. Lumitöiden jälkeen haen katajanoksia takapihan metsästä ja alan kranssintekopuuhiin. Suunnitelmissa olisi tehdä kranssi ulko-oveen ja lisätä patterivalosarja siihen. Käteviä nuo ajastimella toimivat, kun palavat kahdeksan tuntia ja sitten sammuvat automaattisesti.

Arvatkaapa mistä muusta olen iloinen lumen lisäksi? Sain vihdoin kaikki loput joululahjat ostettua ja kerrankin saa joulunalusajan viettää muualla kuin kauppoja kiertelemällä. Tai tänä vuonna nettikauppoja kiertelemällä. Luin jostain, että Posti on ruuhkautunut ja paketeille ei ole kohta tilaa, kun ihmiset tilaavat niin paljon netistä tavaraa. Turvallisempi näin kuin se, että me kaikki olisimme tuolla kaupoissa kiertelemässä. Niin se arki muuttui taas kertaheitolla ja maskit päässä kuljetaan sinne minne on mentävä. Aika erilainen joulu tulee varmasti meille kaikille eikä kaikki välttämättä voi viettää joulua siellä missä haluaisi. Enpä olisi uskonut, jos joku olisi vuosi sitten tullut sanomaan, että tämä joulu tulee olemaan erilainen. Meidän vauvan ensimmäinen joulu ❤️ Kaikkea hyvää sinne sinulle maailman tilanteesta huolimatta ja eiköhän se joulumieli sieltä tule pikkuhiljaa ihan jokaiselle ❤️ Ja hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

Joulua makuuhuoneeseen ja vauvahöpinöitä

Ajatella, että on jo joulukuu ja enää 22 päivää jouluaattoon.. Jotenki tämä syksy ja alkutalvi on mennyt tosi nopeaa. Välillä tuntuu, että vähän liiankin kun tuo mun pieni rakkauspakkaus kasvaa aivan liian nopsaan. Koronan takia ei hirveästi olla käyty missään, mutta silti tuntuu että aika on hujahtanut kotosalla kesästä talveen ihan hujauksessa. Justiinhan me lähdettiin sairaalasta kotiin ja toinen on jo neljä kuukautta! Hän on kyllä niin hymyileväinen tapaus ettei toista ? Aina olet suu hymyssä. Vaatteiden vaihto on hauskaa ja jännittävää puuhaa kun äiti vahingossa kutittaa eikä paitaa saa otettua pois ilman hekotuksia. Syli on paras paikka. Kovasti tavoittelet jo esineitä ja otat käsillä niistä kiinni. Silmät suurena katselet ympärille erilaisia juttuja ja ihmiset ympärillä kiinnostavat kovasti. Punnerrat itseäsi ylös ja meitä naurattaa kun yritetään laittaa sinua nukkumaan, niin punnerrukset meidän keskellä alkavat samantien. Isoveli tykkää pelleillä sinulle ja siitä sinä riemastutkin kovasti. Oot meille kaikille niin kovin tärkeä ❤️

Joulua makuuhuoneeseen

Joulua piti jo vähän lisäillä makuuhuoneeseen. Tunnelmallisilla koristevaloilla ja punaisilla joululakanoilla mennään tämä joulu. Niin ja ostinhan tuon seinällä näkyvän rottinkipeilin sinne. Tekemäni paperitähdet siirsinkin peilin tieltä keittiön ikkunaan. Enempää joulua ei tänne tilaan ole tulossa, mutta seuraavaksi käyn olkkarin kimppuun. Tekisi mieli hakea jo aito kuusi tuomaan joulun tuntua ja tuoksua olohuoneeseen. Koristella yhdessä se lasten kanssa joululaulut taustalla soiden.

Joko teille on kuusi hankittu vai odotteletko vielä myöhempään ajankohtaan? Viimeistään itsenäisyyspäiväksi haluan kuusen koristella, että siitä ehtii nauttimaankin. Itselle tuli vihdoin joulufiilis kun ulkona on valkoinen maa ja puut lumen peitossa. Pienikin lumikerros piristää heti paljon. Mukavaa joulukuun alkua!

Black week tarjoukset Iittalalla

*Postaus sisältää kaupallisen linkin. Kuvat iittala.com

Black week on täällä! Aivan mahtavia tarjouksia verkkokaupoissa ja minä aion hommata viimeisetkin joululahjat verkosta tällä viikolla. Vauvan kanssa en lähde kauppoihin tänä vuonna shoppailemaan joululahjoja vaan näpyttelen ostokset ostoskoriin vauvan päiväunien aikaan. Helppoa ja kätevää kunhan ensin miettii mitä kellekin ostaa. Kauniit sisustusesineet ja jokapäiväiset käyttötavarat esim. lasit, lautaset tai aterinsetit ovat varmasti mieluinen joululahja. Itse olen kerännyt Iittalan Kastehelmi-sarjaa kirkkaana ja nyt himottaisi sama sarja pellavansävyisenä (alla oleva kuva). Näitä olisi kiva yhdistellä kattauksessa, joten taidanpa samalla klikkailla myös itselleni pienen joululahjan. Pitkään aikaan en olekaan ostanut itselleni mitään.

Iittalan sivuilla on huipputarjoukset tällä viikolla. Tänään heillä on kaikki aterinsetit, paistinpannut ja paistokasarit -40% alennuksella ja esim. perjantaina Kastehelmi-sarjan tuotteita puoleen hintaan! Aivan huippuja alennusprosentteja ihan jokaiselle päivälle. TÄSTÄ näet kaikki päiväkohtaiset tarjoukset*.

Joko te olette hommanneet joululahjat vai ovatko vielä ajatuksen asteella? Mukavaa viikon jatkoa!