Pienesti joulua..

Elämässä on ollut paljon stressiä viime aikoina. Otan omat ja muiden ihmisten huolet harteilleni ja silloin en osaa olla ajattelematta mitään muuta ennen kuin keksin jonkinlaisen ratkaisun. Yöt ovat menneet valvoessa. Sitten kun olen hetkeksi saanut unen päästä kiinni, herään ja samat asiat pyörivät heti mielessä.

Oli aika tehdä päätös. En halua elämääni ihmisiä, jotka tuovat aina vain pahaa oloa sekä minulle että läheisilleni. Silloin on parempi tehdä ratkaisu ja laittaa välit poikki kokonaan.

Nyt voin vihdoin hengittää. Ihana perheeni ja ystävät ympärilläni ovat auttaneet jaksamaan ja olo on nyt helpottunut. Niin helpottunut etten osaa sanoin kuvailla. Usein en täällä henkilökohtaisista asioista puhu, mutta tätä halusin hieman avata jos olette ihmetelleet hiljaisuutta blogissa. Suljin nyt yhden sivun elämästäni enkä palaa siihen enää koskaan.

Minulla taitaa virallisesti alkaa vasta nyt joulun odotus, olo on iloinen ja tuntuu että joulumielikin on tullut takaisin. Oottakaas vaan kun innostun taas postailemaan jouluisia juttuja! Tänään koristeltiin lasten kanssa keittiötä jouluiseksi. Kauniita kukkia pöydälle, valoja ikkunan edustalle sekä tekemäni käpykranssi päätyi seinälle. Vielä kun saan rakkaani työreissulta kotiin niin voidaan yhdessä alkaa fiilistelemään joulua ❤ Huomenna tulossa postausta tekemästäni joulukoristeesta. Siitä tulikin aika jätti-iso 🙂 Huomiseen ja hyvää yötä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *