Asetelma puutarhaan

Kaikki varmaan jo tietää että valitsen aina jonkun erikoisen kasvin mukaan asetelmaan jos käyn esim. kukkakaupassa. Mitä oudompi, sen parempi. Joskus mukaan tarttuu mitä erikoisempia oksia, joiden latinankielisen nimen unohdan jo kotiovella. Nimiä olen tosi huono muistamaan. Kuten noiden jättilaukkojen nimet, millään ei nimi jäänyt muistiin. Nyt ne ovat vasta kunnolla puhjenneet kukkaan ja avautuneet suuriksi, halkaisijaltaan reilut 10 cm. Katsokaahan miten ihania! Yhden toin sisälle maljakkoon.

Asetelma puutarhaan syntyi valkoisista neilikoista ja intianmintusta, joiden kaveriksi valitsin pitkää, vihreää heinää. Nimi unohtui heinältä samantien. Kivasti sopii tuo heinä perusneilikoiden joukkoon. Intianminttua pitää olla joka vuosi oven läheisyydessä, siitä kun ohi kävelee niin tuoksu leijailee kivasti nenään. Todella hyväntuoksuinen ja kaunis, nopeasti kasvava kasvi.

Luomusalaatin rippeet istutin kasvihuoneen multaan, ovat kasvaneet jo yhtä isoiksi mitä kaupasta ostettaessa. Viime vuonna ei tavinnutkaan ostaa salaattia, uutta lehteä kasvoi niin vikkelään tahtiin. Sää muuttui radikaalisti alkuviikosta ainakin täällä meillä, eikä ulos ole ollut asiaa ilman pipoa ja pitkiä housuja..hyrr miten kylmää. Kanoillekin kävin laittamassa lämmikettä häkkiin kun raukat nuokkuivat orrella vesisateessa. Hassuja ovat! Lämmin heinillä täytetty koppi ei kelpaa vaan nukkuvat orrella, oli keli mitä oli.

Kerroinko jo kun ihmettelin miksei kanat muni? Munihan ne, mutta harakka kävi sitä mukaa syömässä ne. Kyllä mä suutuin kun näin yks aamu harakan häkissä ja nokki kananmunaa suuhunsa! En tajunnut että ne tosiaan on noin röyhkeitä ja uskaltavat pienestä ovesta sisään. Lukitsin harakan hetkeksi häkkiin, saipahan pienen muistutuksen siitä ettei kannata tulla meidän munia hakemaan. Ei ole tänään otusta näkynyt 🙂 Nyt täytyy vielä lähteä niittaamaan pressu häkin katolle, luvannut taas tuulta ja sadetta ensi yölle. Viime yönä oli niin kova myrsky että pressu oli lentänyt taivaan tuuliin. Toivotaan kesäkelejä piakkoin takaisin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *