Tupu, Hupu ja Lupu- Meidän söpöt tiput

Ei tule heti mieleen toista yhtä ihanaa kesää, lomasää on kyllä hellinyt meitä parhaiten mitä yhtenäkään aiempana kesänä! Ennen kuin kerron teille Tupusta, Hupusta ja Lupusta, muutama sananen meidän alkaneesta lomareissusta.

Istun tällä hetkellä vänkärinä asuntoautossa lomamoodi päällä, navigaattoria kun äsken vilkaisin niin olemme perillä määränpäässä puolenyön aikoihin. Kiva karavaanailla illalla, liikenne hiljenee, sää viilenee ja lapset toivon mukaan nukahtaa ysin jälkeen. Turku kohteena ja pari yötä olisi tarkoitus viettää saariston maisemissa. Kolme muuta yötä jossain muualla, vielä ei tiedetä missä 🙂 Katsotaan sitä sitten kun joku kiva leirintäpaikka osuu kohdalle. Porin kautta oli ensin tarkoitus ajaa ja majoittua siellä yksi yö, mutta Yyterin camping-alue oli ainakin täpötäynnä. Melkoisesti meitä lomalaisia on siis liikenteessä!

Siinä ne meidän pienet on. Tupu, Hupu ja Lupu. Ikää tipuilla on reilu parisen viikkoa, ovat niin hauskoja seurattavia ettei voi muuta kuin nauraa noille karvajaloille. Niin nopeita liikkeissään etten meinaa perässä pysyä. Tuossa kuvia kun otin niin meinasivat karata terassin alle. Kamera lensi kädestä ja sain kun sainkin kaikki kolme kiinni ?Sisällä kun pääsevät lattialle, alkaa semmonen tiputanssi ettette uskokaan! Lentelyä, piipitystä ja siipien esittelyä. Mukavin paikka on tällä hetkellä jonkun meidän sylissä tai mitä korkeammalla, sen parempi. Yleensä pään päällä. Esikoisen pitkien hiusten seassa on kiva pitää pikku lepotauko.

Kyllähän näitä söppänöitä tulee reissussa ikävä, mutta jätettiin hyvään hoitoon mummulaan pikkuset <3 Saa nähdä miten ovat taas viikossa kasvaneet kun tuntuu että kasvavat jo yhdessä yössä. Vielä en osaa sanoa kuka on kana ja kuka kukko, mutta jos yhtään osaan tulkita tipujen luonnetta, niin ainakin yksi kukko on joukossa 😉 Nimet kuulema pysyvät samoina oli ne sitten kukkoja tai kanoja. Vaasaan on vielä tunnin ajomatka, ajetaan rannikon kautta tällä kertaa. Takapenkkiläiset aloittivat just hauskan arvausleikin, taitaa riitapukareillakin olla lomamoodi päällä, yleensä sieltä kuuluu hieman toisenlaisia ääniä ja äiti saa olla siinä välissä tuomarina 🙂 Kaikille lomalaisille ihanaa loman jatkoa! Me jatketaan ajamista, samalla voisin tässä vänkärinä googlailla eri leirintäpaikkoja.

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *