Olohuoneen pikamuutos

Olohuoneen pikamuutos syntyi hetken mielijohteesta tässä yksi ilta. Instan puolella kerroinkin jo, että tytön toiveesta muutos toteutettiin ja parissa tunnissa kalusteet oli saatu uusille paikoille. Tuosta esikoisesta on tullut niin ihania, uusia piirteitä esiin. Hän auttaa, ideoi ja toteuttaa! Oma huone muuttuu joka viikko. Uusimpana ideana vaaterekki, jonka hän haki varastosta sekä kukkahylly, johon osti omilla rahoillaan erilaisia kaktuksia ja toteutti itselleen niin viihtyisän huoneen 💚 Saanut mummoltakin kehuja huoneen viihtyvyydestä ja tunnelmasta. Mummo tuumasi, että olisipa hänelläkin näin hieno huone.

Nyt hän oli apuna olohuoneen pikamuutoksessa ja yhdessä mietittiin miten saataisiin kalusteet järkevästi tilaan. Mitään ei ostettu vaan järjestystä vaihtamalla saatiin “uutta” ilmettä olohuoneeseen ja tila tuntuu näin avarammalta. Lapset olivat samaa mieltä, että olohuone on nyt paljon isompi. Kauko-ohjattava ralliautokin kulkee kuulema paljon lujempaa olohuoneen päästä päähän. Pikamuutos siis kannatti!

olohuoneen muutos

Sydän sulaa kun katson tuon reippaan 11-vuotiaan touhuja ja toivon, että muutaman vuoden päästä meillä olisi yhtä ihanat välit kuin nyt, kun tyttö tuosta kasvaa ja murrosikä lähestyy. Itse olen aiheuttanut äidilleni murrosiässä harmaita hiuksia ja tein kaiken juuri päinvastoin mitä vanhemmat sanoivat. Yhtään jos tyttö tulee äitiinsä, niin neljän vuoden kuluttua taitaa oma pää täyttyä harmaista 😂 Toivon että tytöllä on enemmän järkeä päässä mitä minulla oli teini-iässä. Paras ystäväni on usein muistutellut minua teiniajoista ja ollaan yhdessä muisteltu minun toilailuja. Voi äiti-parka ❤, ei voi muuta sanoa.

Iltapalaksi saatiin äsken tytön tekemää herkullista kebabsalaattia ja tuli tomera muistutus että kaikki syö sitten pöydässä eikä sohvalla. Kun joku hyvä ohjelma on menossa niin usein sitä vaivihkaa siirtyy sohvalle syömään iltapalaa.

Isi saatiin eilen työreissulta kotiin ja on taas koko perhe koossa 😘 Nyt sunnuntai-illan viettoon perheen kanssa. Mukavaa sunnuntai-iltaa! Muistakaahan varautua huomiseen aprillipäivään. Lapset aikoivat jekuttaa mua heti aamusta, saa nähdä mitä sieltä tulee 😉

 

J / white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *