Kuivakukkia – Osmankäämi

ruusupapu

Se ois perrrjantaii.. Toiveeni toteutui lämpimien säiden osalta. Vielä saatiin jatkoa helteille. Miten kaunis päivä eilen oli, tein pyöräilyretken jokimaisemissa pellavashortsit ja toppi päällä. Pyöräilin kymmenen kilometrin lenkin keskellä peltomaisemia, ihaillen samalla auringon hellimiä peltoja. Puimurit olivat täydessä työn touhussa. Illalla vielä paljusta katsoin pimeän poikki, puimurin valot loistivat sieltä kaukaa edelleen. Ei olisi uskonut että vietetään elokuun viimeisiä päiviä, niin lämpimiä päiviä ollut.

kuivakukkia

kuivakukkia

kuivakukkia

Kuivakukkia ❤️ Pyörän koriin tarttui mukaan osmankäämiä. Pitkiä heiniä ja kukkia lähdin hakemaan, mutta tien varret oli ehditty jo niittämään. Löysin lähiojasta osmankäämiä ja kuvittelin miten hyviltä ne näyttäisivät kasvihuoneessa.

Sisustin samantien kasvihuonetta kun pääsin kotiin. Siirrän oksat sisälle kunhan ensin kuivuvat. Minusta nämä sopivat tänne. Kuivakukkia ajattelin vielä kuivattaa, kunhan löydän jonkun pellon laidan mistä niitä kerätä. Tuttavan pellolta saan hakea ohraa, kaunis sisustuselementti maljakkoon laitettuna. Kokeilen myös ensi kertaa ohran värjäämistä. Oletteko kokeilleet heinien maalaamista? Siitä lisää kunhan saan tarvikkeet kasaan. Musta väri houkuttelee, saa nähdä mitä lopputuloksesta tulee!

osmankäämi

kasvihuone

Lapset toivoivat tänäänkin palju-iltaa. Eilen lämpöasteet kohosivat 42 asteeseen kun joku oli vähän yli-innokas lämmittäjä ? Saatiin kaataa heti monta ämpärillistä kylmää vettä altaaseen, että sinne pystyi menemään. Tänään yritän olla lämmittämättä sitä liian kuumaksi. 38 asteinen vesi on sopiva näillä keleillä, talvella hyvinkin voi olla +40 asteessa.

Ruokatarvikkeet odottaa mua keittiön tasolla. Ensimmäinen koululainen tulee puolen tunnin päästä kotiin, joten ruoanlaittoon seuraavaksi. Punikkitattimuhennosta, perunamuusia ja puolukkahilloa tilattu ja sitä lupasin kun koulusta kotiutuvat ❤️ Hyvää viikonloppua ja ihanaa venetsialaisviikonloppua sitä viettäville!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *