Kasvihuone – Satumainen hetki

Satumainen hetki

Isänpäiväaamuna saimme herätä lumisateeseen ❤️ Ulkona on niin kaunista. Kasvihuone oli peittynyt valkoiseen lumihuntuun, pakkasen huurruttamat ikkunat kimmelsi valojen loisteessa ja eilen tekemäni polku oli lumen peitossa. Nämä hetket ovat ehkä parasta talvessa. Satumainen hetki. Voisin jäädä vain tuijottamaan tuota sinistä hetkeä loputtomiin.

Ollaan parhaillaan matkalla minun isäni luokse syömään koko perheellä. Täälläkin on aivan upeat lumimaisemat. Lunta tuli viime yönä kymmenen senttiä. Ei uskoisi että eletään vasta marraskuun toista viikkoa. Toivottavasti saadaan nauttia näistä maisemista jouluaattonakin.

Iltapäivästä vieraillaan appivanhempien luona naapurissa, sinnekin meidät on kutsuttu syömään. Ei tarvitse tänään kotona erityisemmin kokkailla ☺️ Saatiin eilen isikin työreissulta kotiin, joten mukava päivä tulossa. Mukavaa Isänpäivän jatkoa teillekin!

Ps. Huomenna blogissa helppoja ja nopeita tarjottavia koristeluineen illanistujaisiin tai vaikka juhliin.

2 kommenttia “Kasvihuone – Satumainen hetki

  1. Voi miten kaunista!!Meillä satanut eilisestä lähtien vettä,kuin aisaa:(

    1. Saa nähdä tuleeko täälläkin loppuviikosta vettä 🙁 Nyt sataa taivaan täydeltä lunta lisää, mutta mitä säätiedotusta katsoin niin saattaa sulaa vielä pois. Ois ollu ihana, kun olis tullut jo talvi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *