Havukranssi

Havukranssin ohje

Havukranssin tekemiseen tarvitset havuja, sidontalankaa, pajua ja leikkurit, millä katkaiset havut ja sidontalangan. Itse haen kaiken tarvittavan omasta metsästä ja yleensä teen pajusta pohjan kranssille. Myös koivun oksista se onnistuu. Pajua kun hieman taivuttelee, sitä pystyy paremmin työstämään ja noin kolmella-neljällä pajulla saat tukevan pohjan tehtyä havukranssille. Kierrän pajuja toistensa ympärille, että niistä muodostuu ympyrä ja sidon sidontalangalla kiinni. Kierrän vielä nopeaa koko kehikon sidontalangalla, että kehikosta tulee hyvä ja tukeva.

Seuraavaksi katkon havuista pieniä oksia, joista teen pienen nipun ja sidon sidontalangalla pajukehikon ympärille. Tähän havujen katkomiseen annan hyvän vinkin, joka säästää todella paljon materiaalia eli yhdestä pienestä havun oksasta saat monta, kun katkot oksat viistosti (kts. alla oleva kuva) havun nurjalta puolen. Näin leikkauskohta jää piiloon eikä sitä huomaa kranssissa. Havun oksat tulee käytettyä liki kokonaan tällä leikkaustavalla eikä havuja mene hukkaan! Kannattaa kokeilla.

Eli tästä poikki havun nurjalta puolen.
Ja valkoisen viivan kohdalta poikki.
Kaikki samaan nippuun ja kranssiin kiinnitys.
havukranssi

Kun lähden kiertämään havukranssia, laitan yleensä kaksi tai kolme nippua samaan kohtaan. Yhden nipun ylemmäs, toisen alemmas ja viimeisen keskelle. Joskus niput ovat niin tuuheita, että kaksi nippua riittää yhteen kohtaan.

Kierrä kranssia niin kauan, että alkupää tulee vastaan ja tässä vaiheessa laita viimeiset havuniput niiden havujen alle piiloon, joilla aloitit kranssin tekemisen. Näin saat päätelty kranssin siististi eikä siihen jää aukkoja. Viimeistele havukranssi ripustuskoukulla ja halutessasi rusetilla. Ripustuskoukun teen pajukehikon taakse sidontalangasta. Havukranssi on valmis!

Kivaa viikonloppua ja askarteluintoa!

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *