Keittiö – Sisustus

Viikko alkoi itsellä helpotuksella, kun sain toisen puoliskon viikon työreissulta kotiin. Edellisviikko oli ehkä pisin ikinä. Tai siltä se ainakin tuntui. Tunnit kului hitaasti, päivät mateli eikä se maanantaipäivä tuntunut koittavan koskaan. Mutta niin vaan sekin päivä koitti. On ollut hieman haastavaa pyörittää tätä arkea yksinään lasten kanssa (kerron tästä myöhemmin) ja voi sitä ilon määrää, kun isi kaarsi eilen autolla kotipihaan! Koti on mullin mallin ja mun puolesta saa ollakin. Siivoaa sitten kun pystyy ja jaksaa. Tuosta mun rakkaasta, reippaasta esikoisesta on ollut suuri apu mulle näinä viikkoina. Miten voin kyllin kiittää tätä tyttöä ❤️

(Seuraavat kuvat on otettu aiemmin, kun keittiö oli vielä siisti ☺️) Keittiöstä siis kuvia tällä kertaa. Keittiön sisustus on pysynyt ennallaan ja sehän tietää sitä, että se on silloin omaan silmään hyvä tuollaisenaan. Mitä sitä hyvää muuttamaan. Artekin kultakellon toin aiemmin eteisestä ruokailuryhmän päälle, mutta muuten sisustus on pysynyt ihan samanlaisena. Tykkään hirmusesti noista muurahaistuoleista ja nyt kun otin pöytään jatkopalan käyttöön, niin etsinnässä olisi vielä viides tai kuudes samanlainen tuoli ryhmään. Harmittaa kun en silloin ostanut näitä enempää kun tarjolla oli useampikin. Niin edullisesti olisin saanut lisää tuoleja, lähtivät silloin ihan pilkkahintaan.

Keittiön sisustus on rakentunut kaikin puolin aika edullisesti. Tuolit 70e/kpl ja ruokailupöytä 10e kirppikseltä. Artekin valaisimen ostin myös käytettynä. Tuo pyöreä peili löytyi Kärkkäisen alesta, oli muistaakseni 10e. Seinällä oleva kello on myös kirppislöytö. Viherkasvit on äidiltä saatuja. Täältä näet miltä keittiö on näyttänyt aiemmin.

Viherkasvit ovat viihtyneet tuossa pimeällä seinällä melko hyvin koko talven. Suihkuttelen niitä viikon välein kun reppanat eivät saa edes valoa. Yhden traakkipuun vaihdoin tuosta pois ja laitoin sen elpymään kasvilampun alle kodinhoitohuoneeseen. Tilalle tuli lisää kultaköynnöstä. Kultaköynnös on ehkä helpoin ja vaatimattomin viherkasvi ikinä mitä mulla on ollut. Se ei tarvitse mitään muuta kuin lorauksen vettä silloin tällöin. Ja joskus leikkauksen, että kasvi pääsee tuuhenemaan. Onko sulla viherkasveja, miten ne ovat selviytyneet pimeästä talvesta? Mukavaa tiistaipäivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *