Vauvalle tarvikkeita – Turvakaukalo ja hoitoalusta

Kaupallinen yhteistyö: Vaunula.fi

Arki vauvan kanssa on lähtenyt sujumaan rennosti. Päivät vietetään kotosalla ja ulkona vaunuillen, mutta ollaan me jo reissuja tehty autoillenkin. Autossa ja vaunuissa hän saa unen parhaiten ❤️ Ei tarvita kuin auton hurina ja nukahtaa samantien. Vauvalle oli suurin osa tarvikkeista valmiina, mutta jotain meiltä vielä puuttui ennen syntymää, kuten hyvä turvakaukalo.

Turvakaukalo

Turvakaukalo Britax Römer Primo löytyi Vaunulasta. Helppokäyttöinen kaukalo ja voidaan käyttää vastasyntyneestä eteenpäin 0-13kg. Mukaan tulee jalusta, jolla sen saa kiinnitettyä autoon isofix-kiinnityksellä. Kaukalon istuinosasta löytyy irroitettava pääsisennin ja pyllyn alle laitettava lisätyyny, joka on tosi hyvä vastasyntyneelle. Tämä setti on nyt tarjouksessa Vaunulan verkkokaupassa.

Pian tulee pari kuukautta siitä kun tehtiin ensimmäinen yhteinen automatka sairaalasta kotiin. Tuli sen verran äkkilähtö silloin sairaalaan, että autoon asennukset tehtiin vasta sairaalan pihassa. Oli kuulema helppo asentaa, mies sen asensi kotiinlähtöpäivänä. Olimme koko sairaalassaoloajan perhehuoneessa. Meillähän ei aiemmilta lapsilta ole ollut turvakaukaloa jalustalla. Pelkällä turvakaukalolla ollaan menty ja täytyy sanoa, että kyllähän se helpottaa huomattavasti kaukalon kiinnitystä, kun ei tarvitse turvavöiden kanssa pelata. Klikataan vaan kaukalo paikalleen jalustaan ja se on siinä! Turvakaukaloa pystyy keinuttamaan, kun se ei ole jalustassa kiinni. Eilenkin neuvolassa ollessa keinutin vauvan uneen. Tämä on myös todella kevyt kantaa, siitä iso plussa.

Hoitoalusta

Yksi tarvike josta en vauva-aikana luovu, on hoitoalusta. Miten se helpottaakin vaipan tai vaatteiden vaihtoa. Saa itse olla selkä suorana eikä kyykkiä sängyn tai sohvan yllä. Alusta on helppo pyyhkiä puhtaaksi, mutta yleensä käytän tässä pyyhettä tai harsoa päällä. Careteo hoitoalustasta löytyy reunasta mitta, jolla olen mittaillut vauvaa silloin kun ei ole neuvolakäyntejä. Tällä hetkellä pieni on 54cm pitkä. Hoitoalustan mukana tulee pohjaan laitettavat tapit, jolla sen saa turvallisesti pinnasängyn päälle, jos pöytätilaa ei ole käytettävissä. Meillä alusta on ollut käytössä kodinhoitohuoneessa, jossa pesupaikka sijaitsee. Tässä vaihdetaan vaipat ja vaatteet, kuivataan vauva kun käydään kylpemässä ammeessa ja hengaillaan välillä ihan muuten vaan. Katsokaa nyt noita liikkeitä, kädet heiluu niin vimmatusti! Ai miksikö?

Syy löytyy tuolta kaapin pohjasta 🙂 Tässä voisi makoilla vaikka kuinka kauan. Hän niin tykkää hymyillä takaisin tuolle punakeltaiselle hymynaamalle, joka saatiin neuvolasta. Liimasin sen yläkaapin pohjaan ja voi sitä riemua kun hoksattiin mikä siellä hymyilee. Jalat alkavat vispaamaan sellaista vauhtia hymynaaman nähdessään, ettei meinaa kuvaan saada. Ja ihan kuin olisin ensimmäiset jokeltelutkin kuullut eilen illalla, hymynaamalle tietty! Toinen on kyllä niin suloinen ja kasvaa ihan liian nopeasti ❤️

Vaunula halusi antaa teille lukijoille alekoodin, jolla saatte hoitopöydistä, hoitotasoista ja hoitopöydän tarvikkeista – 10% alennuksen.
Myös 10% alennuskoodi turvakaukaloista, turvaistuimista ja niiden tarvikkeista (ei koske Britax Premium Line -turvaistuimia). Koodi on whiteandblack ja se on on voimassa tämän kuun loppuun eli 30.09.2020 asti. Turvaistuimissa on myös ilmainen toimitus koko maahan. Vaunulasta löytyy kaikki tarvittava vauvalle ja lapsiperheeseen, koko valikoiman pääset katsomaan tästä. Ihanaa loppuviikkoa teille kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *