Kuusi yötä jouluun

Apua miten tämä joulukuu on mennyt nopeaa. Eipä tuo marraskuu mennyt yhtään sen hitaampaa. Me on täällä vauvan kanssa nautittu kotona olosta ilman mitään ylimääräisiä kiireitä, joten voisi kuvitella että aika on mennyt hitaasti mutta täysin toisinpäin! Enää kuusi yötä jouluun ? Kuusesta teinkin postauksen viime viikolla, hyvin on hengissä edelleen vaikka pari viikkoa tuossa jo komeillut!

Koko perheellä alkoi tänään joululoma, joten täällä ollaan ihan joulufiiliksissä. Isilläkin on kuukauden joululoma, ihan parasta. Huomiseksi suunniteltiin vielä siivousta, sitten voi joulu meidän puolesta tulla. Joulua vietetäänkin tänä vuonna kotona. Ja tämä tuntuu just nyt hyvältä. Olla vaan ilman mitään suurempia suunnitelmia. Välillä mennyt ihan häslingiksi kun niin monta paikkaa mihin täytyy jouluna keretä, mutta nyt saa olla kotona. Ihan lähimmäiset perheestä tulevat käymään, mutta esimerkiksi ystävien kanssa ollaan sovittu ettei nyt nähdä. Yhden ystävän kanssa sovin kylläkin lenkkitreffit, saa sitten samalla sulatella jouluruokia juttelun lomassa.

Lapset halusivat tehdä piparkakkutalot niin tein yksi aamu taikinan valmiiksi ja illalla oltiin jo paistamassa osia. Täältä löytyy ohje, jolla teen joka vuosi piparkakut. Ihan itse myös koristelivat, paitsi vähän autoin tuossa katon koristelussa. Näyttää muuten siltä, että saamme valkoisen joulun tänne meille ? Lisää lunta tulee koko ajan ja pakkasta on sopivasti, joten tiedä vaikka ehtisi muutaman jäälyhdynkin tekemään. Ihanaa joulun tuntua jo ilmassa! Mukavia joulupuuhia sinnekin ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *