Palmu aurinkovarjo kasvihuoneeseen

Hei toukokuu! Juhlakuukausi. Synttäreitä ja äitienpäivää saadaan juhlia tässä kuussa. Sain etukäteen äitienpäivälahjan kun mies tulee työreissulta kotiin vasta ensi viikolla. Ihana aurinkovarjo kasvihuoneeseen ❤️ Niin mun näköinen ja sopii tuonne kasvihuoneeseen kuin nenä päähän. Mulla ei ollut tähän jalkaa, joten laitoin sen väliaikaisesti seisomaan kuusenjalan varaan ? Tulisipa lämpimät kelit takaisin, että voisi istua tuolla aurinkovarjon alla ja katsella maisemia. Onneksi ensi viikolle on luvattu lämpimää. Osa ulkona olleista orvokeista jo paleltui. Joku hätähousu ei malttanut olla ostamatta kukkia, mutta nämä kasvihuoneen sisällä olevat orvokit säilyivät. Muinakin vuosina oon huhtikuun lopulla istuttanut orvokkeja ulos ja taisi olla ensimmäinen kerta kun osa paleltui. Kaupoissa on niin muhkeita hortensioita esillä nyt äitienpäivän lähestyessä, mutta maltan vielä mieleni ettei niille käy samoin ?

Joku kiva matto on vielä hakusessa tuohon ovien eteen. Sellainen joka kestäisi kosteutta. Mulla näyttää olevan ainainen pulma noiden mattojen kanssa. En ole vielä löytänyt olohuoneeseenkaan passelia. Vuosi sitten jo pähkäilin mattopulman kanssa. Kaikki on liian pieniä tai väri on väärä. Enköhän löydä tuohon kasvihuoneeseen maton ennen kesää. Siihen ei tarvi isoa mattoa löytää, riittää ihan puolitoista metrinen. Mukavaa huomista perjistä ja äitienpäiväviikonloppua ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *