Luumupuu ja kirsikkapuu

Sateen jälkeen paistaa aurinko. Tulipa hieno ilma kovien sateiden jälkeen. Mun kesäkukat ei oikein tykänny sateista ja ne onkin nyt katoksen alla kuivahtamassa. Laittelen kuvia kesäkukkavalinnoista kunhan piristyvät tuosta uudelleen. Peltoviljelyt saatiin sopivasti tehtyä ennen sateita, joten saavat kerrankin kunnolla vettä ja lähtevät itämään. Jotain hyvää sadepäivissäkin. Muistan kun viime vuonna oli niin kuivaa, että sai koko ajan käydä kastelemassa pellolla. Moni kasvi kärsi kuivuudesta. Toivottavasti tänä vuonna kaikki lähtee itämään ja saadaan satoa. Meillä syödään salaattia tosi paljon ja kylvin kahta erilaista salaattia pellolle varmaan 10 metriä. Riittää hetkeksi 😁 Ruoan hinta nousee koko ajan. Just tilasin ruoat verkkokaupasta, niin kolme pientä salaattipussiakin maksoi yli viisi euroa! Huh. Luomujauhelihan hinta noussut eurolla. Aivan sama mitä katsoo, niin kaikki on noussut. Okei, Oltermanni on vielä samanhintainen kuin ennen, mutta kai sekin kohta maksaa enemmän 🙈 Seuraatko sä ruoan hintoja?

Luumupuu
Kirsikkapuu

Luumupuu ja kirsikkapuu

Kirsikka- ja luumupuu puhkesivat yön aikana kukkaan ❤️ Kaunis näkymä! Luumupuu on viime syksynä istutettu ja hyvin on lähtenyt kasvuun. Kaveri sille kai on hommattava pölyttämisen edistämiseksi. Koristekirsikkapuu on ehkä kaunein puu meidän pihalla. Pienen hetken se on vaan kukassa, mutta sitäkin upeampi. Ja oon iloinen, että oon saanut kasvatettua muutaman kymmenen sentin tyngästä näin ison puun. Ja tämä on tehnyt niin paljon miniversioita juurelle, että oon antanut niitä sitten eteenpäin tuttavien pihoille. Syötäväksi tarkoitettu kirsikkapuu olisi vielä ostoslistalla. Hei ihanaa alkanutta kesäkuuta! Mä oon ihan fiiliksissä kesästä ❤️ Nauttikaahan tekin ❤️

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

J / white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *