Kesäkukat

Kesäkukat

En muista olisinko koskaan ostanut samanlaisia kesäkukkia pihalle. Joka vuosi tulee ostettua jotain erilaista ja tehtyä erilaisia asetelmia. Tykkään käyttää erikorkuisia kasveja asetelmissa. Korkeaa, matalaa, riippuvaa jne. Vaikka värejäkin meidän pihan kesäkukista löytyy niin enemmän valkoinen ja vihreä on mun juttu. No mitäs tänä vuonna sitten istutettiinkaan?

Yrttejä mm. persiljaa ja viinisuolaheinää on tuossa alempana. Loput yrtit on kasvihuoneessa. Valkoisessa korkeassa ruukussa on kerrottu marketta ja keijunkukka. Keijunkukka on monivuotinen, joten istutan sen kesän jälkeen penkkiin.

Etupihalla on jäätävän iso lilansävyinen surfinia petunia amppelissa. Tää oli pakko saada, sopii niin hyvin meidän vaaleaa taloa vasten. Ruukussa edessä on hirssi, kerrottua petuniaa ja hopeaputous. Takana korkeassa harmaassa ruukussa on heinää, hopeaputousta ja kerrottu marketta. Näkyy paremmin ihan ensimmäisessä kuvassa. Ikinä en ole markettaa ostanut, mutta nyt ihastuin tähän kerrottuun valkoiseen jossa ei ole sitä perinteistä keltaista keskusta.

Grillipaikalle laitoin heinien lisäksi asetelman kannasta, hopeaputouksesta ja kerrotusta petuniasta. Kannaakaan mulla ei ole ikinä ollut. Tähän tulee punainen kukka.

Sellaiset kesäkukat. Unohdin kuvata vielä pinkit miljoonakellot mitkä laitan leikkimökin eteen sekä etupihalla ja kasvihuoneen edessä roikkuvat suikeroalpit. Oliko sulle joku näistä kesäkukista uusi tuttavuus? Mitkä on sun lempparikukat tänä vuonna?

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

white & black - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *