Visit Vaasa

Visit Vaasa

Visit Vaasa

Kolmas kesälomareissu sijoittui Etelä-Pohjanmaan kautta länsirannikolle. Vaasa on vienyt sydämen jo toista kertaa. En tiedä mikä tänne vetää puoleensa, mutta yksi yö hotellissa oli ihan liian lyhyt aika. Ei ehditty kiertämään kuin satamaa, torin laitaa, kauppakeskuksia ja Mustasaaren maisemia. Illalla käytiin Amarillossa syömässä koko perheellä ja yövyttiin Omena hotellissa, koska muualla ei ollut enää tilaa tunnin varoitusajalla 😄 Hotelli muuten yllätti! Miten siisti se oli. Jotenkin olen saanut joskus erilaisen kuvan, mutta täällä voisi ehdottomasti yöpyä jatkossakin.

Tämä oli taas näitä meidän extempore reissuja. Lähdettiin alunperin Ähtäriin ja sieltä eksyttiin Tuuriin, Virroille ja sitten Vaasaan. Niin hauskoja kesälomareissuja kun ei tiedä mistä itsensä seuraavana päivänä löytää. Mutta ehdottomasti ensi kerralla pari yötä Vaasassa.

Visit vaasa
Visit Vaasa
Visit Vaasa
Visit vaasa
Visit vaasa
Visit vaasa
Kvarken

Raippaluodon sillan viereisessä ravintolassa syötiin maittava ruoka, otettiin selfietä ja jatkettiin Mustasaaren mökkimaisemien (oispa mökki täällä!) kautta Svedjehamniin. Ollaan kerran aiemmin käyty Svedjehamnissa pari vuotta sitten. Löydettiin toisesta päästä ihana uimaranta (Björköby) ja ajattelin pulahtaa mereen, kun oli uikkarit mukana. Lähdettiin kuitenkin sitä ennen kävelemään kapeaa polkua pitkin näihin alla oleviin maisemiin, josta löydettiin viinimarjapensaita ja älyttömän isoja tyrnipensaita. Polku oli ihan täynnä pensaita ja miten kaunista merimaisemaa molemmin puolin.

Svedjehamn

Polun päässä, ihan siellä piilossa oli hiekkaranta. Yleiseltä uimarannalta sitä ei huomannut ollenkaan. Arvaatteko kummassa kävin pulahtamassa? Rakastan tämmöisiä rauhallisia paikkoja ja sain ihan yksin uida meressä. Juuri kun olin lähdössä, vanhempi nainen tuli polkua pitkin. Juteltiin siinä hetki ja ihastelin ääneen miten ihanan, yksityisen uimarannan löysin. Hän sanoi käyvänsä täällä päivittäin ja aina saa yksin uida 💙 Otin itselleni muistoksi valkoisen kiven rannalta (mulla on tapana ottaa reissusta erilaisia kiviä puutarhaan) ja sitten kotimatkalle. Tulipa taas uusia, mukavia, muistoja. Tähän oli hyvä päättää meidän viimeinen lomareissu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *