Valkosuklaajuustokakku

Aurinkoista tiistai-iltaa! Työpäivät puutarhalla ovat olleet viime ja tällä viikolla todella kiireiset. Sanotaanko näin että KUUMAT! Puuttuisi enää kiuas johon heittää vettä 😉 Lämpötila huitelee +30 C ja t-paidalla on saanut töitä tehdä joka päivä aamusta iltaan. On ollut ihana tulla töistä kotiin kun täällä on ollut lämmin kotiruoka odottamassa. Isi on lomalla, joten luksusta tulla valmiiseen pöytään työpäivän jälkeen. Herkutteluhetkeen tein meille yksi päivä valkosuklaajuustokakun. Tämä valmistuu ilman liivatetta ja uunia. Jos haluaa puolittaa täytteen kuten minä tein, niin kakusta ei tule liian makea.  Tässä hyvä herkku vaikka pääsiäispyhiä ajatellen. Daim-rakeiden tilalle pieniä suklaamunia ja pääsiäisherkku on valmis.

Valkosuklaajuustokakku

Pohja:

175 g Digestive keksejä

50 g voita sulatettuna

appelsiinin kuorta raastettuna

Täyte:

200 g valkoista leivontasuklaata

2 dl kuohukermaa

1 dl tomusokeria

400 g vaniljan makuista tuorejuustoa

Koristeluun Daim-rakeita. Murskaa keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Lisää appelsiinin raaste. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Sulata valkosuklaa mikrossa. Vaahdota kuohukerma ja sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja valkosuklaa kermaan. Kaada täyte keksipohjan päälle. Anna olla yön yli jääkaapissa.

valkosuklaajuustokakku

Ostin töistä ensimmäiset orvokit, violetin ja valkoisen sävyissä, voi vitsit miten ihania ne onkaan! Joka kevät yhtä suloisia. Yöpakkasia ei luvattu enää, joten uskaltaa jättää orvokit ulos eivätkä ne säikähdä, vaikka pikkupakkaset tulisivatkin.

Kodinhoitohuone näyttää tällä hetkellä lähinnä viidakolta. Pyysin miestä tekemään ikkunan eteen jonkinlaisen telineen, johon saan koulitut taimet laitettua siksi aikaa, että ne voi nostaa kasvihuoneeseen. Siemenpusseja on vielä parisenkymmentä kylvämättä, että olisko se sitten seuraavaksi saunan lauteiden vuoro ?? Tila loppuu talosta kohta kesken.

Joko sinä olet laittanut kevään ensimmäiset kukat terassille tai parvekkeelle? Olenko ainut keväthöperö, joka innostuu liikaa näin kesän kynnyksellä? ? Mukavaa viikon jatkoa!

Rottinkiamppeli kultaköynnökselle

Heipähei perjantai-iltaan! Kirpputorihaukka oli taas oikeaan aikaan paikalla kun bongasin tämän rottinkiamppelin muutamalla eurolla. Kävin varta vasten ostamassa kultaköynnöksen amppeliin. Varmasti kivannäköinen kun köynnös tuosta alkaa kasvamaan alaspäin. Seinälle rottinkiamppeli on menossa, kunhan saan paikan päätettyä. Voisi muuten sopia terassillekin!

Tänään istutin töissä tuhansia taimia ja voi pojat miten ihana oli äsken istua saunan lauteille ja rentoutua kiireisen päivän jälkeen. Aloittaa viikonlopun vietto. Aivan huippu uusi työpaikka ja mukava työporukka, tykkään älyttömästi tehdä tuota työtä vaikka se raskasta välillä onkin. Huomiseksi luvattiin aurinkoista säätä, niin saa kotihommiakin tehtyä. Kasvihuoneen laittoa ja siivousta. Ensi kesänä laitan myös avomaalle mm. kukka -ja parsakaalta, valkosipulia, porkkanaa, punajuurta ja latva-artisokkaa. Aiemmin en ole avomaalle mitään istuttanut, mutta nyt sain peltoa naapurilta, että voin kokeilla tuleeko sieltä satoa vai ei ? Artisokat ja kukkakaalit ovat kodinhoitohuoneessa jo itäneet, saa nähdä mihin joudun noiden pienten taimien kanssa kun tila loppuu ihan kohta kesken ? Valkosipuleita ajattelin istuttaa ainakin sata kappaletta, osan annan tuttaville ja syödäänkin sitten koko pitkä talvi valkosipuleita, jos saan kasvatettua hyvänkokoisia yksilöitä.

rottinkiamppeli

Oliivipuu on ottanut kunnon kasvupyrähdyksen tässä parin viikon aikana kuten kuvasta näkyy. Uusien versojen annan kasvaa ihan rauhassa. Kun haettiin puu Bauhaussista, se oli muotoonleikattu koneella puolikkaista lehdistä päätellen. Reppana oli saanut kunnon parturoinnin.

Nyt laittamaan neljä lasta nukkumaan. Täällä on ollut aika villi meno ? Tytöt pelaa pullon pyöritystä ja pojat kännykkäpelejä. Ihanaa viikonloppua teille kaikille!

Olohuoneen pikamuutos

Olohuoneen pikamuutos syntyi hetken mielijohteesta tässä yksi ilta. Instan puolella kerroinkin jo, että tytön toiveesta muutos toteutettiin ja parissa tunnissa kalusteet oli saatu uusille paikoille. Tuosta esikoisesta on tullut niin ihania, uusia piirteitä esiin. Hän auttaa, ideoi ja toteuttaa! Oma huone muuttuu joka viikko. Uusimpana ideana vaaterekki, jonka hän haki varastosta sekä kukkahylly, johon osti omilla rahoillaan erilaisia kaktuksia ja toteutti itselleen niin viihtyisän huoneen ? Saanut mummoltakin kehuja huoneen viihtyvyydestä ja tunnelmasta. Mummo tuumasi, että olisipa hänelläkin näin hieno huone.

Nyt hän oli apuna olohuoneen pikamuutoksessa ja yhdessä mietittiin miten saataisiin kalusteet järkevästi tilaan. Mitään ei ostettu vaan järjestystä vaihtamalla saatiin ”uutta” ilmettä olohuoneeseen ja tila tuntuu näin avarammalta. Lapset olivat samaa mieltä, että olohuone on nyt paljon isompi. Kauko-ohjattava ralliautokin kulkee kuulema paljon lujempaa olohuoneen päästä päähän. Pikamuutos siis kannatti!

olohuoneen muutos

Sydän sulaa kun katson tuon reippaan 11-vuotiaan touhuja ja toivon, että muutaman vuoden päästä meillä olisi yhtä ihanat välit kuin nyt, kun tyttö tuosta kasvaa ja murrosikä lähestyy. Itse olen aiheuttanut äidilleni murrosiässä harmaita hiuksia ja tein kaiken juuri päinvastoin mitä vanhemmat sanoivat. Yhtään jos tyttö tulee äitiinsä, niin neljän vuoden kuluttua taitaa oma pää täyttyä harmaista ? Toivon että tytöllä on enemmän järkeä päässä mitä minulla oli teini-iässä. Paras ystäväni on usein muistutellut minua teiniajoista ja ollaan yhdessä muisteltu minun toilailuja. Voi äiti-parka ❤, ei voi muuta sanoa.

Iltapalaksi saatiin äsken tytön tekemää herkullista kebabsalaattia ja tuli tomera muistutus että kaikki syö sitten pöydässä eikä sohvalla. Kun joku hyvä ohjelma on menossa niin usein sitä vaivihkaa siirtyy sohvalle syömään iltapalaa.

Isi saatiin eilen työreissulta kotiin ja on taas koko perhe koossa ? Nyt sunnuntai-illan viettoon perheen kanssa. Mukavaa sunnuntai-iltaa! Muistakaahan varautua huomiseen aprillipäivään. Lapset aikoivat jekuttaa mua heti aamusta, saa nähdä mitä sieltä tulee ?