White & Black on sisustukseen painottuva blogi, joka on toiminut aktiivisesti jo vuodesta 2010. Maalla, luonnon keskellä sijaitsevassa omakotitalossa sisustetaan itse rakennettua kotia suurella sydämellä sekä kasvatetaan puutarhaa metsän läheisyyteen. Uutta ja vanhaa yhdistellen syntyy kodin persoonallinen sisustus, unohtamatta itse tehtyjä yksityiskohtia.
Sisustukseen on tuotu lämpimiä, luonnonläheisiä sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi. Diy-jutut ovat alusta asti olleet blogin punainen lanka. Yksikerroksista vaaleaa taloa asustaa sisustus- ja puutarha-alalta valmistunut äiti, reissuhommia tekevä isi sekä maailman rakkaimmat lapset. Yhteisiä harrastuksia miehen kanssa ovat kodin yhteiset projektit. Terassi, leikkimökki tai kasvihuone syntyvät yhdessä suunnitellen ja tehden. Omasta pihasaunasta, paljusta ja lasiterassista haaveillen. Tervetuloa lukemaan!
Lue lisääOta yhteyttä
Ihanat ristiäiset takana ❤️ Pikkuinen sai kauniin nimen, juhla oli kaunis ja koskettava. Isosisko sai kunnian kuivata vauvan pään ja isoveli luki reippaasti ristiäisissä ’Kiitos tästä pikkusiskosta. Kiitos siitä, että saamme kasvaa yhdessä. Auta meitä pysymään aina läheisinä toisillemme.’ Myös yksi kummeista lausui tekstin raamatusta.
Ristiäistarjoilut tulivat tällä kertaa suurimmaksi osaksi valmiina. Se oli miehen toive, että myös minä sain keskittyä muuhun kuin leipomiseen enkä kyllä olisi ehtinytkään yksin kaikkea tekemään tissituhisijan kanssa ? Leivoin ainoastaan lusikkaleivät ja panostin pöydän koristeluun ja kukkiin. Ristiäistarjoilut saivat vierailta ja papilta kehuja, niin suolaiset kuin makeat olivat älyttömän hyviä! Tilaan ehdottomasti toistekin tarjoilut valmiina. Ihana päästä helpommalla eikä stressata kiireessä ehtiikö kaiken tekemään. Mitäs tykkäätte tuosta tarjoilupöydästä? Eikö oo aika herkku ?
Ristiäistarjoilut
Suolaisina tarjottavina oli kahta erilaista voileipäkakkua, ruisnappeja tonnikalatahnalla (nämä tein myös itse, helppo ja nopea tehdä) sekä piirakoita ja munavoita. Makealla puolella oli täytekakkua (täytteenä vadelmamousse), karkkia, suklaista juustokakkua, kuivakakkuja sekä lusikkaleipiä.
Sori kuvatulvasta, en osannut valita vain muutamaa ja kamerassa näytti olevan pari sataa kuvaa lisää ? Vieraat lähettivät myös ottamiaan kuvia juhlasta. Pieni sai ihania kastelahjoja mm. omat helmet, riipuksia, sormuksen ja valokuva-albumin. Kaikille tulee varmasti käyttöä. Ristiäispäivä oli tosi lämmin ja aurinkoinen, ei olisi uskonut että syksy on jo täällä. Kahviteltiinkin vieraiden kanssa terassilla kun aurinko paistoi niin lämpimästi. Näitä juhlia muistelen vielä pitkään ❤️
Ristiäiset lähestyy ? Halusimme järjestää ristiäiset elokuun puolella, koska silloin löytyy vielä luonnosta materiaalia kukka-asetelmiin ja ehkä sitä tarkenee terassillakin olla pienen hetken vieraiden kanssa. Ainakin hyvää ilmaa on luvattu. Tässä sneak peek teillekin ristiäiskoristeluista. Kasvatin itse latva-artisokkaa ja vihdoin kasvoivat niin isoiksi, että sain niitä maljakkoon tarjoilupöytään. Lisänä kukkapenkistä syysleimua ja pellolta ohraa. Pieniä maljakoita sinne tänne pöytään, kynttilöiden, valoketjun ja Ikean parin euron verhojen kaveriksi ja koristelu on valmis.
Teen itse myös muut kukka-asetelmat kahvipöytään ja kastepöydälle. Ja jos ehdin, niin vielä vauvalle päähän kukista seppeleen. Kahvipöytään teinkin jo oasis-sieneen asetelman, mutta muut täytyy jättää myöhemmäksi etteivät ehdi nuupahtaa ennen juhlaa. Joka juhlaan oon itse aina värkännyt kakut ja muut tarjottavat, mutta nyt mies patisti tilaamaan kaiken valmiina. Helpotti kummasti mun stressiä ? Eihän sitä yhtään tiedä miten vauva nukkuu ja onko tissillä koko ajan, niin paljon helpommalla pääsen näin. Voileipäkakut ja makeat kakut haetaan juhlapäivänaamuna ja that’s it!
Vielä on yksi nimi pikkuiselle hakusessa, mutta niinkuin pappi puhelimessa tuumasi niin ehtiihän tuota vielä ? No stress! Mä sytytän nyt saunan ja lähden sinne rentoutumaan. Täällä alkaa olemaan kaikki aika hyvällä mallilla. Lisää ristiäiskuvia tulossa ensi viikolla. Syksyistä, mutta aurinkoista viikon jatkoa!
Ihana elokuinen sää on hellinyt meitä ja me täällä vauvan kanssa nautitaan näistä keleistä. Mukavan kiireetöntä aikaa ja isommatkin lapset tykkäävät kun äiti on kotona vastassa koulusta tullessaan. Vauva saattaa päivisin nukkua neljäkin tuntia putkeen vaunuissa ja niin tälläkin kertaa, kun laitoin hänet nukkumaan ottaessani nämä kuvat. Meidän kylpy- ja kodinhoitohuone sai uutta, raikkaampaa ilmettä pelkällä oven vaihdolla. Puisen välioven tilalle vaihdettiin lasiovi.
Lumi+ lasiovi
Kodinhoito- ja kylpyhuone muuttui kertaheitolla valoisammaksi ja tyylikkäämmäksi, kun Jeld-wenin Lumi+ lasiovi vaihdettiin tilaan. Lumi+ lasiovi on kauniisti valoa läpäisevä, mutta läpinäkymätön. Halusimme kylpyhuoneen oveksi ehdottomasti läpinäkymättömän ja tämä ovi oli nappivalinta! Lasiovi on tyylikäs ja pelkistetty, joka kestää kylpyhuoneen olosuhteita. Ovi soveltuu kauniin ulkomuotonsa ansiosta myös muihin kodin tiloihin. Meillä mennään keittiön kautta kodinhoitohuoneeseen ja siitä kylpyhuoneeseen. Voisin ajatella tätä ovea myös tuohon keittiön ja kodinhoitohuoneen väliin.
Door designer-sovellus
Miten sitten päädyin juuri tähän oveen? Door designer-sovelluksella näet mikä ovi sopii juuri sinun kotiisi parhaiten. Sovellusta on helppo käyttää ja voit kokeilla useita eri ovia ja vertailla mikä olisi paras. Oven valitseminen saattaa olla vaikeaa, kun on paljon vaihtoehtoja ja värejä. Sovellusta käyttämällä löytyy varmasti oikea ja tätä minäkin käytin, kun mietin mikä lasiovista olisi paras tähän tilaan. Yllä olevassa kuvassa testailen miten Lumi+ sopisi keittiön ja kodinhoitohuoneen väliin.
Käytännöllinen ja tyylikäs
Lumi+ oveen saa joko tavallisen Atlanta-alumiinipainikkeen tai lukollisen. Me valitsimme lukollisen, koska samassa tilassa sijaitsee myös wc. Ovi sulkeutuu ihanan kevyesti ja voi vitsit miten kauniisti valo läpäisee tuonne kylppärin puolelle! Ei ole enää niin hämärää, kun oven sulkee perässään. Kodinhoitohuoneen puolelta ovi on mattapintainen eikä siitä näy läpi. Karmit tulevat oven mukana ja kolmesta värivaihtoehdosta valitsimme valkoiseksi maalatun roiskevedenkestävän karmin. Mies asensi kesällä karmit ja oven näppärästi paikalleen ja olemme nyt muutaman kuukauden ajan nauttineet uuden oven käytännöllisyydestä ja tyylikkyydestä. Vanha ovi ei päästänyt tippaakaan valoa sisään kylpyhuoneen puolelle ja ovivalinta oli alunperinkin väärä kosteaan tilaan. Alla olevista kuvista huomaa miten valo pääsee kylpyhuoneeseen.
Vanhan kylpyhuoneen oven kellertävyys pisti silmään puhtaanvalkoisten seinälaattojen rinnalla ja olihan ovi kellastunut lisää ajan myötä. 12 vuotta sitten rakennusaikana väliovet olivat vielä sävyltään listavalkoisia, nykyäänhän väliovia saa myös puhtaanvalkoisina. Jeld-wenillä on myös yksi kylpyhuoneeseen soveltuva roiskevedenkestävä puuovimalli, jota saa puhtaanvalkoisena, mustana tai harmaana. Roiskevedenkestävissä ovissa oven ja suihkun välillä pitää olla kuitenkin matkaa vähintään 1,5 metriä, jotta ovi ei ala turvota tai maali hilseillä. Lumi+ lasiovi oli tähän tilaan paras ratkaisu, koska toisen suihkun ja oven väliin jää alle metri väliä, kun ovi on auki. Tämän takia vanha puinen väliovi otti alaosaan kosteutta joka kerta, kun joku kävi suihkussa. Lasiovi ei kupruile tai muuta väriä. Jeld-wenin Lumi+:aa kelpaa nyt katsella seuraavat vuosikymmenet.
Tässä vielä ennen ja jälkeen-kuvat molemmilta puolin sekä kodinhoitohuoneesta että kylpyhuoneesta. Muutos on huikea ❤️ Hyvästi keltainen, kulunut ovi! Samalla hieman freesasin kodinhoitohuoneen puolta, somistin tilaa sekä maalasin. Lattiasta maalasin puisen kynnyslistan mustaksi ja kaakelimaalilla hurautin tuon vesihanan takana olevan sinisen maalauksen valkoiseksi.
Jeld-wenin sivuilta löydät paljon ovivaihtoehtoja eri tiloihin ja Door designer-sovellusta kannattaa ehdottomasti kokeilla. Täältä näet kaikki kylpyhuoneen ovet ja lisää fiiliskuvia täällä. Mitäs tykkäät muutoksesta ja ennen/jälkeen kuvista?