Olohuoneen joulu

joulu olohuone

Tänään on kuunneltu aamusta asti Suvi Teräsniskan esittämiä joululauluja. Perinne jo monen vuoden takaa. Aina palaan siihen samaan tuttuun soittolistaan, vaikka välissä yritän kuunnella myös muiden esittämiä joululauluja. Suvin laulamana nämä ovat vaan ihan parhaita. Itse asiassa pojalta tuli aamulla ehdotus, että kuunneltaisiinko äiti tänään joululauluja. Ja sehän vain sopi mulle!

Olohuoneeseen laitettiin joulua, vain kuusi puuttuu.. Pörröisiä tyynyjä ja lämpimän pehmeitä lampaantaljoja. Yhden niistä tuo kuvassa kiitävä karvaturri valtasi heti itselleen. Tyytyväisenä nukkuu taljan päällä. Lisäksi paljon jouluvaloja, kynttilöitä, valonauhaa ja tähti ikkunaan. Lumiset puut ikkunan takana näkyy sohvalle asti, eihän sitä muuta tarvitsekaan ❤ Kuusi on muuten edelleen harkinnassa. Kovasti kyllä haluaisin aidon kuusen. Tiedän, että meidän villiviikari olisi ainakin hyvin hyvin innoissaan jos sellainen tänne haettaisiin. Luulisi neulasten pistelevän sen verran, että kuusi saisi olla olohuoneen nurkassa rauhassa? Mutta eihän niitä kimaltelevia palloja voi mitenkään vastustaa, eihän.

jul
jul
takka
joulu
jul

Takka ja leivinuuni on ollu päivittäin ahkerassa käytössä. Mies haki vielä ennen töihinlähtöään kuorman koivuhalkoja puuliiteriin, että saan oikein urakalla poltella täällä talon lämpimäksi. Tietää millainen vilukissa oon. Vielä yksi työreissu ja hänelläkin alkaa joululoma ❤ Seuraavan kerran ensi vuoden puolella töihin. Aika ihanaa. Milloin teillä alkaa joululoma vai oletko töissä joulunpyhät? Mulla joululoma alkaa aattona. Rauhoitutaan joulunviettoon perheen kesken ja lupasin just itselle olla joulunpyhät ilman ainuttakaan Iltalehteä tai mitään muutakaan uutista yhtään mistään kanavasta. Tulee nimittäin savuna korvista ulos jo kaikki K-jutut. Paljon parempi vaihtoehto lähteä ulos lenkille raikkaaseen ulkoilmaan tai kävelylle metsäpoluille omien ajatusten kanssa ❤ Ihanaa lauantaita toivottelen täältä leivinuunin lämmöstä!

Jäkäläkranssi

kranssi

Alkaa joulu olla jo sen verran lähellä, että askarteluinspis on täällä talossa ainakin ihan 100/100! Kaikkea ihanaa olen suunnitellut tekeväni ennen joulua koristeeksi sekä sisälle että ulos. Saa nähdä miten aika on kortilla. Lupauduin töihinkin joulusesongin alkaessa, joten kiirettä riittää niin kotona kuin töissä. Työmatkoista puhumattakaan.

Jäkäläkranssi

Jäkäläkranssi valmistuu helpoiten pyöreään styroxpohjaan. Tietysti kranssipohjan voi tehdä myös itse esim. pajusta tai koivusta, mutta käytin nyt tätä valmista kun sattui kaapista löytymään. Käytin jäkälän kiinnitykseen metallihakasia, joita käytetään mm. seppeleiden tekemiseen. Palanen kerrallaan painoin jäkälän hakasilla kiinni styroxpohjaan. Kranssin taakse leikkasin ripustusnarun, jonka liimasin kuumaliimalla kiinni. Lopuksi tein pellavanvärisestä nauhasta rusetin kranssiin. Tämä pääsi meidän sisälle koristamaan keittiön seinää.

kranssi

Meillä on ollut täällä päivittäin yli kymmenen astetta pakkasta ja tänään vielä tuulee tosi kylmästi. Pikkusen kanssa ei kauaa tarennut olla ulkona, kun posket ja nenä olivat aivan jäässä. Pulkassa istuminen on tällä hetkellä IN, joten lampaantaljaa vaan pyllyn alle että tarkenee istua kyydissä. On niin ihana seurata tuon pienen touhuja ? Miten iloiseksi hän saakin meidät joka päivä omilla hassutuksillaan. Ja ne ilmeet! Suu pyöreäksi ja silmät oikein isoksi, kun ihmetellään jotain asiaa ja perään sanotaan ohhoh. Eilen löysin hänet tonkimassa salaa roskista keittiöstä ? Kuului vaan ohhoh. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Lumista viikkoa toivottelen teille täältä!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa

Joulu kasvihuoneessa

greenhouse
christmas
växthus
växthus
kasvihuone
kasvihuone

Kasvihuoneeseen tuli kertaheitolla joulu ? Olen odottanut että tänne sataisi pysyvä lumi ja näyttää vahvasti siltä, että miinusasteilla pysytään joten lumikin pysyy maassa. Meille on tullut tänne viikon aikana paljon lunta. Minkä ihanan tunnelman saimmekaan takapihalle! Tästä jos mistä saa joulun fiiliksen. Mutkainen, luminen polku vie sisälle kasvihuoneeseen kynttilöiden loisteeseen. Kynttilöiden valossa täällä hetken istuin, mutta terassilämmitintä olisi kaivannut jos kauemmin olisin halunnut nauttia tunnelmasta. Lumesta innostuneena lisäsin heti jouluvaloja kasvihuoneeseen ja pihalle. Löysin kasvihuoneen ikkunoihin valokranssitkin, jotka olin unohtanut ”joulukaappiin”. Kyllä, meillä on yksi kaappi varattuna ihan vain joulutavaroille ja osa koristeista viedään aina joulun jälkeen välikatolle. Joskus ne unohtuu sinne ja joskus ne muistaa hakea sieltä esiin.

Tänään jatkuu perusteellisemmat siivoukset. Kuten viime postauksessa kerroin joulunodotus alkaa siivouksella. Puhdas koti, parempi mieli vai miten se meni. Katon ja kaapin päälliset kävin läpi ja hämähäkin seitit sai kyytiä. Huomenna jatkuu pintojen puhdistus. Kaapit jätän siivoamatta, niihin ei kukaan onneksi kurki. Siivous etenee aika hitaasti, koska touhukas taapero levittää sitä mukaa kaiken, mihin vain ylettää ja oma kunto on vieläkin heikohko keuhkokuumeen jäljiltä. Hetken teen jotain ja hengästyn niin, että pitää levätä hetki sohvalla. Olenkin touhuillut vain silloin, kun isi on vapaalla reissutyöstä. Joko olet laittanut joulua vai tuleeko joulusiivoukset ensin ja vasta sitten koristeet? Meillä meni nyt jossain huoneissa niin päin, että vähän koristeita ennen siivousta, mutta väliäkö tuolla ? Ja jos siivoukset ei innosta, niin aina voi lähteä ulos nauttimaan kenkien alla narskuvasta lumesta ja jouluvalojen loisteesta. Meidän pienimmäinen oli ainakin ihmeissään valkoisesta maasta. Seisoi ihan jäykkänä lumisateessa eikä liikkunut mihinkään. Edes silmät ei liikkuneet mihinkään suuntaan ? Onneksi sain kaiken videolle, niin voidaan jälkeenpäin muistella tuota hetkeä. Täällä voi muuten fiilistellä aikaisempia jouluja. Hei ihanaa iltaa sulle!

Seuraa blogipäivityksiä helposti instassa tai blogit-sivustolla:
https://www.instagram.com/whiteandblackblogi
https://www.blogit.fi/white-black/seuraa