White & Black on sisustukseen painottuva blogi, joka on toiminut aktiivisesti jo vuodesta 2010. Maalla, luonnon keskellä sijaitsevassa omakotitalossa sisustetaan itse rakennettua kotia suurella sydämellä sekä kasvatetaan puutarhaa metsän läheisyyteen. Uutta ja vanhaa yhdistellen syntyy kodin persoonallinen sisustus, unohtamatta itse tehtyjä yksityiskohtia.
Sisustukseen on tuotu lämpimiä, luonnonläheisiä sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi. Diy-jutut ovat alusta asti olleet blogin punainen lanka. Yksikerroksista vaaleaa taloa asustaa sisustus- ja puutarha-alalta valmistunut äiti, reissuhommia tekevä isi sekä maailman rakkaimmat lapset. Yhteisiä harrastuksia miehen kanssa ovat kodin yhteiset projektit. Terassi, leikkimökki tai kasvihuone syntyvät yhdessä suunnitellen ja tehden. Omasta pihasaunasta, paljusta ja lasiterassista haaveillen. Tervetuloa lukemaan!
Lue lisääOta yhteyttä
Ensimmäinen pioni on auennut kukkapenkissä. Juhannusruusu ja lumipalloheisi kukkivat myös. Tämä viikonloppu on mulla pitkästä aikaa vapaa ja aion nauttia sata lasissa juhannuksesta.
Yritän ensi viikolla saada kuvattua takaterassin sisustusta ja kukkia mitä olen sinne hankkinut. Työpäivät on ollu tosi pitkiä ja oon tehny töitä maanantaista sunnuntaihin. Tämän kuvan myötä tulin kuitenkin toivottamaan teille oikein ihanaa juhannusta!
Pienen hetken se kukkii 🩶 Miten kaunis näkymä ja ihana tuoksu kirsikkapuussa onkaan. Hieman oli myöhässä kukinta viime vuoteen verrattuna, mutta kirsikkapuu ei ole koskaan ollut näin kukassa mitä nyt. Katkoin tästä vielä joku viikko sitten oksia pupuille jyrsittäväksi vaikka kirsikkapuuta ei saisi nyt leikata vaan vasta syksyllä. Ei tykännyt ollenkaan huonoa oksien katkomisesta ja hetken päästä oli täydessä kukassa.
Helle on hellinyt meitä ja vaikka moni valittaa näistä kuumista päivistä, minä en. Mun puolesta keli voisi jatkua elokuuhun asti tälläisena. Vesisadetta tietty luonto kaipaa. Pelto oli tosi kuiva, kun käytiin tänään istuttamassa puna- ja keltasipulit ja perunat. Vielä salaatti, porkkana, punajuuri odottaa kylväjää. Parin viikon työputki ylitöiden kanssa verottaa sen verran ettei jaksa iltaisin kauheasti mitään ylimääräistä. Kello on yhdeksän ja painun ihan just pehkuihin niin jaksaa aamulla herätä 5.30. Meidän nuori kukko aloittaa kiekumaan jo kello 4 eikä tajua, että vois hetken vielä olla hiljaa. Yhtä aamuvirkku näköjään ku minäki 🤣
Tämän vuoden värit kesäkukissa näyttää vahvasti olevan valkoinen ja violetti. Tiiättekö, täällä on alkava kesä vienyt ihan mennessään ja olen ollut töiden jälkeen iltaan asti pihalla. Mun mieli lepää tässä vuodenajassa ja voisin elää aina kesää. Kun saa pihalla touhuta ja huomata puiden, pensaiden ja perennojen heräävän pitkän talven jälkeen eloon – ihan parasta! Ja minä joka inhoan aikaisia aamuherätyksiä, olen herännyt puoli kuuden aikoihin jo. Aion nauttia tästä kesästä täysillä.
Etuterassille laitoin kaksi isoa surffinia-petunia amppelia oven molemmin puolin violetinsävyisten ja valkoisten orvokkien seuraksi sekä keijunmekkoa. Grillipaikalla kukkien sävyt sitten vaihtuvat ruskeaan, vihreään ja valkoiseen. Vähän hillitymmät värit siellä. Ja takapihalla taas sinistä ja valkoista. Laitan kuvia näistä myöhemmin.
Meillä on rippijuhlat tulossa kesäkuussa ja kukkia tulee varmasti vielä lisää. Juhlateltta pystytetään pihalle juhlapäivää varten. Vielä en ole sen enempää ehtinyt miettimään juhlia, mutta tarjottavat on jo tiedossa. Se on taas eri asia kuka ne kaikki ehtii tekemään kun työvuorot venyy kohta 10-12 tuntisiin päiviin. Juhlakalun puku ja meidän asut ovat vielä kaupassa, mutta jospa ne sieltä löytyy ennen juhlia.